Uuteen vuoteen myrskyn jälkipuinnin merkeissä
Vuosi vaihtui uuteen täällä Lopella hieman epävarmoissa tunnelmissa. Tapani ja Hannu -myrskyjen aiheuttama poikkeutilanne, erityisesti pitkittyneiden sähkökatkosten muodossa, karkoitti yhden jos toisen juhlamielen. Onneksi vuoden vaihduttua pääosassa kuntaa sähkö oli saatu palautettua - vaikka sähköttömiä talouksia kunnassa toki oli vielä uudenkin vuoden alkaessa. Ja onneksi nyt olemme jo päässeet palaamaan normaali arkeen.
Monessa taloudessa sähköjen palauduttua olikin sitten edessä sulaneen pakastimen sisällön inventointi ja poikkeuksellisen tilanteen läpikäynti: mitä tapahtui, mitä opittiin ja missä onnistuttiin. Samaa pohdintaa on käyty kunnassa, yhdessä palo- ja pelastustoimen edustajien kanssa.
Onni onnettomuudessa välipäivien myrskyn jälikitilassa oli myrskyn laannuttua suhteellisen suotaisana pysyneet sääolosuhteet. Lämpötila pysyi pääosan ajasta plussan puolella, lunta ja vettä sateli viikon aikana maltillisesti. Kova pakkanen ja kunnon lumimyräkkä olisivat hankaloittaneet tilannetta huomattavasti.
Kunnan järjestämään ja tarjoamaan tilapäismajoitukseen turvautui lopulta vain muutama ikäihminen. Perheet ratkaisivat tilapäismajoitustarpeensa turvautumalla sukulaisten ja ystävien apuun. Monet myös sinnittelivät sitkeästi ja päättäväisesti omissa kodeissaan varalämmönlähteiden ja varavoiman turvin, kynttilöiden ja takkatulen valossa. Onneksi myrskyt osuivat koulujen loma-ajalle: koululaisia ei jouduttu evakuoimaan sähköttömistä opinahjoista sähkönjakelun piirissä olleisiin ja lapsiperheet saattoivat lähettää lapset lomapäivien viettoon sukulaisten ja ystävien luo naapurikuntiin/kaupunkeihin.
Eilen, keskiviikkona, meillä oli kunnia vastaaottaa Lopelle vieraaksi ministeri Jyri Häkämies sekä Fortumin ja Vattenfallin korkeinta johtoa. Ministerin johdolla Lopella pidettiin kansalaisille avoin keskustelutilaisuus myrskyn aiheuttamien sähkökatkosten vaikutuksista ja jälkitilanteen arvioimiseksi, yhdessä vastuutahojen kanssa. Tilaisuus oli erinomainen. Koko valtuustosali oli täynnä asiasta kiinnostuneita ja paikalle saapuneet saivatkin kuulla niin ministeriltä kuin yhtiöiden edustajiltakin asiallisia näkemyksiä vallinneesta tilanteesta ja itsearvointia siitä, missä epäonnistuttiin ja mitä tulevaisuudessa pitää tehdä toisin. Kaikki, jotka mielipiteensä halusivat sanoa tai joilla kysyttävää oli, saivat puheenvuoron. Mitään uutta ja mullistaa ei tilaisuudessa tokikaan ääneen lausuttu mutta tärkeintä olikin mielestäni se, että vastuutahot jalkautuivat kansalaisten keskuuteen ja vastaanottivat nöyrästi heille suunnatun kritiikin, pahoittelivat vilpittömästi omalta osaltaan tapahtunutta ja lupasivat kukin osaltaan parantaa toimintaansa niiltä osin, missä parannettavaa poikkeustilanteen aikana ilmeni olevan. Itselleni jäi tilaisuudesta hyvä mieli.
Kunnassa myrskyjen aiheuttaman poikkeustilanteen arviointi vielä jatkuu: Ensi viikolle olen kutsunut poikkseusolojen ydinjohtoryhmän koolle ja käymme yhdessä läpi, mitä teimme, mitä olisi voitu tehdä paremmin, missä onnistuttiin ja missä epäonnistuimme. Käymme läpi suunnitelmamme tulevaisuuden varalle ja päivitämme niitä kokemustemme pohjalta. Kaikessa surkeudessaan tästäkin "kriisistä" oli myös jotakin hyötyä: Tulipa testattua kriisinhallintakykymme ja kriisikestävyytemme. Kummassakin on parannettavaa. Se, mikä on jo tässä vaiheessa selvää, on toimivan yhteistyön merkitys: ilman palo- ja pelastuslaitosta ja laitoksen osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä olisi niin kunta kuin sähköyhtiötkin olleet pulassa. Palo- ja pelastuslaitoksen henkilöstö, ml sopimuspalokunnat, teki upeaa työtä niin raivausten kuin kunnan ja sähköyhtiöiden tukitoimien suhteen. Kiitokset heille siitä.
Loppilaiset osoittivat myrskyjen jälkitilassa hienoa yhteisöllisyyttä ja omatoimisuutta. Kunnan tukea tarvitsi lopulta vain pieni joukko. Moni kuitenkin varmaan myrskyn seurauksena jäi pohtimaan omaa varautumistaan poikkeustilanteiden varalta. Ja hyvä niin. Jokaiseen talouteen olisi hyvä varata patteriradio, laskulamppuja, kynttilöitä, kannellisia vesiastioita ja tietenkin paristoja ja asuinrakennuksen lämmönlähteet huomioiden tarvittaessa myös varavoimaa, esim. aggregaatin muodossa. Pieniä investointeja mutta äärimmäisen tärkeitä omistaa silloin kun poikkeustilanne päälle tulee ja varsinkin jos tilanne pitkittyy muutamaa tuntia pidemmäksi.
Toivon, että kuluva vuosi etenee rauhallisissa ja tasaisissa merkeissä ja vältymme poikkeusoloilta.