Lopen kunta

Yleistä

 
Koulukuljetusten määräytymisen perusteet

Pääsääntö oppilaan oikeudesta saada koulukuljetus tai kuljettamis- ja saattoavustus on perusopetuslain 32 §:ssä, jonka mukaan viittä kilometriä pitempi matka oikeuttaa kuljetukseen tai avustukseen. Lyhyempikin matka oikeuttaa kuljetukseen tai avustukseen silloin, jos se oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Mainittuja tekijöitä arvioitaessa on oppilaan ikä suhteutettava matkareittiin, kuljettavan reitin kuntoon, luonnonolosuhteisiin (esim. kelirikkoaikaan) sekä muihin vastaaviin tekijöihin. Oppilaan koulumatkaa ei ole välttämätöntä järjestää koko pituudeltaan, vaan oppilaan koulumatka voi osittain muodostua oppilaan itse kulkemasta osasta.

Koulukuljetuksessa olevan oppilaan huoltajan on varauduttava siihen, että kuljetusjärjestelyistä johtuen oppilaalle voi muodostua odotusta koululla tai jonkin verran kävelymatkaa. Perusopetuslaissa säädetään edelleen, että "oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia", jos oppilas lukuvuoden alkaessa ei vielä ole täyttänyt 13 vuotta Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta tai jos oppilas saa erityisopetusta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia.

Koulukuljetusta haetaan lukuvuosittain sivistyslautakunnalta edellisen kevätlukukauden aikana maaliskuun loppuun mennessä. Koulumatka-anomukset löytyvät kohdasta Lomakkeet.

Koulukuljetushakemusten käsittelyssä noudatettavia periaatteita:

A. Poikkeukset

Oppilaasta johtuvasta erityisestä syystä (esim. lääkärintodistus) kuljetus voidaan järjestää, vaikka koulumatka onkin alle säädetyn kilometrirajan.

B. Matkan pituus

Poikkeuksia kilometrirajoissa (esim. 4,9 km) ei tehdä, vaan kaikkia oppilaita kohdellaan samoin perustein. Kiistanalaisissa tapauksissa matka määritellään lyhintä jalankulkukelpoista ja yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin.

C. Koulukuljetuksen järjestäminen

Kuljetusta ei järjestetä välttämättä koko matkalle, vaan osan matkasta oppilas voi joutua kulkemaan itse. Kotoa haetaan vain perustellusta syystä (lääkärintodistus tai muu vastaava).

D. Koulunkäyntipaikan vaihtaminen

Jos oppilas menee muuhun kuin hänelle määrättyyn kouluun, huoltaja vastaa koulukuljetuksesta.

E. Huoltajalle maksettava korvaus

Kunta voi maksaa oppilaan huoltajalle kuljetuskorvauksen, joka vastaa todellisia matkakustannuksia halvinta kuljetustapaa noudattaen. Edellytyksenä on, että oppilas on oikeutettu kuljetukseen ja kunta ei sitä ole järjestänyt.

 Koulukuljetusperiaatteet ja -säännöt

Vakuutusturva

Tapaturman hoidosta ja terveydenhuollosta määrätään perusopetuslain 34 §:ssä: Koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, koulumatkalla ja majoituksessa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksuton. (23.12.1999/1288)

Kouluterveydenhuollosta sekä oppilaiden sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien poistamiseksi tarvittavista palveluista säädetään erikseen.

Lopen kunnan peruskoulujen oppilaat on vakuutettu tapaturmien varalta. Vakuutus on voimassa kunnan järjestämässä peruskoulun opetussuunnitelman mukaisessa toiminnassa, luokkaretkillä ja leirikouluissa. Lisäksi vakuutuksesta korvataan matkat, jotka tapahtuvat koululaisten koulumatkojen aikana (myös kesken koulupäivän tapahtuvien hammashoitokäyntien osalta). Koulun alueen ulkopuolella (esim. välitunnit ja hyppytunnit) vakuutus on voimassa ainoastaan silloin, jos koulu on antanut luvan (edellyttää kirjallista päätöstä) poistua koulun alueelta.  Vakuutus on voimassa myös koululaisten käytännön harjoittelutöissä ja niihin liittyvillä välittömillä matkoilla.

Vakuutuksesta korvataan hoitokuluina ainoastaan julkisen sektorin terveydenhuoltopalveluiden käyttämisestä aiheutuneita, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusäännöissä tarkoitettuja asiakkaalta perittäviä maksuja. Julkisen sektorin terveydenhuoltopalveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä hoitoa, joka annetaan valtion, kuntien ja kuntainliittojen ylläpitämissä terveydenhuoltopalveluja tuottavissa toimintayksiköissä ja laitoksissa, kuten terveyskeskuksissa, aluesairaalassa, keskussairaalassa tai yliopistollisessa keskussairaalassa. Korvauksen yläraja: Hoitokulut tapaturmaa kohti enintään 3.000 € (- omavastuu 170 €).

Oppilaalle koulussa tai koulumatkalla sattuneesta tapaturmasta on ilmoitettava välittömästi opettajalle, joka tekee tapahtuneesta tapaturmailmoituksen/korvaushakemuksen. Tapaturmasta korvataan hoitokuluina vamman tutkimuksesta ja hoidosta aiheutuneet kustannukset sekä hoitoon liittyvät, vamman tilan vaatimat kohtuulliset ja välttämättömät matkakulut. Oman auton käytöstä syntyneitä kuluja korvataan enintään € 0,25/km.

Lisätietoja tarvittaessa koulutoimistosta, puh. (019) 758 6031 tai paivi.nummela(at)loppi.fi.

Poissaolot

Huoltajan tulee ilmoittaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kolmantena poissaolopäivänä luokanopettajalle/luokanvalvojalle poissaolon syy. Muihin kuin sairaudesta johtuviin poissaoloihin on huoltajan anottava lupa hyvissä ajoin. Enintään kolmen päivän poissaoloon luvan myöntää luokanopettaja/luokanvalvoja. Mikäli poissaolo kestää yli kolme päivää mutta enintään kolme kuukautta, lupa anotaan koulun rehtorilta. Oppilaan vapauttamisesta koulunkäynnistä/poissaololuvasta kolmea kuukautta pidemmäksi ajaksi päättää 1.-6. luokkien oppilaiden osalta alakoulujen johtokunta ja 7.-9. luokkien oppilaiden osalta lukion ja yläkoulun johtokunta.

 Poissaoloanomuslomake

Kouluruokailu

Jokaisena koulupäivänä oppilaille tarjotaan ateria joka kattaa noin kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Keskuskeittiö Kasari valmistaa ruoan Joentaan ja Kirkonkylän alakouluille, yläkoululle ja lukiolle. Kaikilla muilla kouluilla on oma valmistuskeittiö.

Erityisruokavalioiden tarve ilmoitetaan kirjallisesti keittiöille.

 Erityisruokavaliolomake

Kaikki koulut käyttävät samaa 7.viikon kiertävää ruokalistaa joka julkaistaan viikottain Lopen lehdessä ja Viikkouutisissa.

Kouluruokailu

Kouluruokailuun liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä ruokapalvelupäällikkö Sari Ulvilaan (p. (019) 758 6160 tai sari.ulvila(at)loppi.fi).


Lopen yläkoulu ja lukio
Opintie 2-4
12700 Loppi

Rehtori
(019) 758 6265

Opettajainhuone
A-talo (019) 758 6280
(lukio)
B-talo (019) 758 6267
(yläkoulu)

Henkilökunnan sähköposti
Ohjeet

Lopen koulutoimi

Hyrinet -seutuportaali


 24.08.2009