Lopen kunta

Näin koulussamme toimitaan, jos ilmenee kiusaamista

Jos lapsi kertoo itseensä kohdistuneesta toistuvasta härnäämisestä, nimittelystä tai muusta kiusaamisesta kouluaikana tai koulumatkalla.

  • Ottakaa yhteys oman luokan opettajaan mahdollisimman pian.
  • Yhteyden voi ottaa toki suoraan kiusaajan/härnääjän kotiinkin. Tällaisesta menettelystä kannattaa sopia vanhempainilloissa.
    Jatkotoimet koskevat myös sellaisia tapauksia, jotka ovat tulleet ilmi koulussa.
  • Opettaja keskustelee molempien/kaikkien osapuolien kanssa:
    - yleensä ensin erikseen
    - sitten yhdessä
  • Pyritään löytämään sopu ja luodaan tilaisuus anteeksipyytämiseen ja -antamiseen.
  • Mikäli kiusaaminen on jatkunut pitkään tai se on ollut erityisen rajua/laajaa, voi rehtori/terveydenhoitaja/muita opettajia olla mukana selvittelyssä. Myös koulupsykologin ammattitaito on käytettävissämme.
  • Joskus (jos kiusaaminen on ollut monimuotoista) on tarpeen edetä pienin askelin. Silloin sovitaan konkreetteja asioita, joihin kiusaaja lupaa tehdä muutoksia. Esim. seuraavan viikon aikana hän lopettaa huutelemiset, sitten tönimiset jne.
  • Opettaja tiedottaa kaikkien osapuolten koteihin tapahtuneesta. (Reissuvihossa, soittamalla)
  • Tarvittaessa pidetään neuvottelu huoltajien kanssa/uudelleen hiukan myöhemmin

Tärkeää on

...että me kaikki aikuiset (=vanhemmat ja opettajat) osoitamme selvästi ettemme hyväksy kiusaamista missään muodossa

...että rikkeisiin puututaan rohkeasti ja välittömästi

...että asiat sovitaan ja sovitetaan

...että tilanteiden sujumista seurataan jatkossa. Ei silti kaivella vanhoja, vaan annetaan mahdollisuus aloittaa alusta - puhtaalta pöydältä.

Turvaverkko

Eli koulun tarjoamat tukitoimet, kun oppimisessa on ongelmia.

Tukitoimiin ryhdytään, kun jokin asian oppimisessa havaitaan vaikeuksia ja hitautta. Tukea voidaan antaa myös ennakoivasti.
 
KOULUNKÄYNTIAVUSTAJA opastaa oppilasta opettajan ohjeiden ja opetuksen mukaisesti, kun oppiminen tai keskittyminen on vaikeaa.
 
TUKIOPETUSTA antaa yleensä oma opettaja koulutuntien ulkopuolella.
 
ERITYISOPETUSTA annetaan koulutuntien aikana useimmiten äidinkielen ja matematiikan asioista
 
PSYKOLOGI tutkii vanhempien suostumuksella, mitkä ovat lapsen heikot ja vahvat kykyalueet ja tältä pohjalta voidaan suunnitella opetusta paremmin.
 
OPPIMÄÄRÄN MUKAUTTAMISTA tarvitaan silloin, kun normaali oppimäärä on lapselle ylivoimaisen vaikea. 
 
Koulussamme toimii myös OPPILASHUOLTORYHMÄ. Siihen kuuluvat luokanopettajat ja rehtori, erityisopettaja, psykologi ja terveydenhoitaja sekä koulukuraattori. Jäsenet ovat vaitiolovelvollisia. Ryhmän tehtävänä on miettiä ratkaisuja koulussa ilmenneisiin oppimis-, käytös-, ym. ongelmiin.


Kirkonkylän koulu
Koulurinne 8
12700 Loppi

Rehtori
040 330 6187

Opettajainhuone
(019) 758 6186

Henkilökunnan sähköposti

 

Työ- ja loma-ajat 

Lukuvuosi 2011-2012 (187pv)

Syyslukukausi:
11.8.-20.12.2011

Kevätlukukausi:
2.1.-2.6.2012

Lomat ja vapaat:
Syysloma 24.-30.10.2011 (vk 43)
Maanantai 5.12.2011
Joululoma 21.12.2011-1.1.2012
Talviloma 20.-26.2.2012 (vk 8)
Pääsiäinen 6.-9.4.2012
Maanantai 30.4.2012
Arkipäivälle sattuvat itsenäisyyspäivä, loppiainen, vapunpäivä ja helatorstai ovat vapaapäiviä.
Lauantaityöpäivä 2.6.2012

 

Lukuvuosi 2012-2013 (188pv)

Syyslukukausi:
14.8.-21.12.2012

Kevätlukukausi:
2.1.-1.6.2013

Lomat ja vapaat:
Syysloma 22.-28.10.2012 (vk 43)
Joululoma 22.12.2012-1.1.2013
Talviloma 18.-24.2.2013 (vk 8)
Pääsiäinen 29.3.-1.4.2013
Arkipäivälle sattuvat itsenäisyyspäivä, vapunpäivä ja helatorstai ovat vapaapäiviä.
Lauantaityöpäivä 1.6.2013

 

 

 

 

 


 

 


 11.10.2011