Lopen kunta

Saukkolan EK

Lopen Topenolta löytyy maatila, jonka arkirutiinit poikkeavat muiden kaltaistensa elämän-menosta. Viljelyn lomassa Sari ja Hannu Saukkola ylläpitävät koko maankin mittakaavassa harvinaislaatuista matkailutilaa. Saukkolan tilan maita halkoo Etelä-Suomen ainoa ralliau-tojen testi-EK.

Varsinaisen testierikoiskokeen oheen on vähitellen syntynyt oheispalveluja. Ruokailu- ja saunamahdollisuudet ovat toki kuuluneet tarjontaan alusta asti, mutta uusia ideoita syntyy jatkuvasti lisää. Ralliajon lisäksi on metsissä kahvila-ravintola, sadan hengen kokoustilat, mainio sauna sekä savusauna, unohtamatta Huljua jossa voi kylpeä kesät talvet.

Talvella on mahdollisuus liukkaankelin ajoharjoitteluun, alue on suljettu yleiseltä liikenteel-tä joten ajokortitonkin voi tulla harjoittelemaan vaikkapa ennen autokoulua. Jäädytetyllä 800 metrin radalla voit harjoitella turvallisesti autosi hallintaa. Auton käyttäytymistä testa-taan kaarreajossa, jarrutuksissa ja erilaisissa väistötilanteissa. Opit tuntemaan autosi ja ajonopeutesi vaikutuksen eri tilanteissa. Harjoittelussa on aina mukana kouluttaja.

Saukkolan EK on asiakastilaisuuksiin erikoistunut ajoharjoittelukeskus. Elämys on taattu, kun olet kartturina täysiverisen kilpa-auton kyydissä! Maasto on hyvin vaihteleva ja n.  3.5 km pitkä, talvella jäädytetty ja kesällä sorapintainen suljettu reitti tarjoaa vaativallekin asiakkaalle elämyksiä ja kokemuksia.

Turvallisuuteen on panostettu, ajopuku ja kypärä löytyy jokaiseen kokoon. EK:lta saa myös lyhytaikaisia vakuutuksia varmuuden vakuudeksi.

Uutena osana toimintaa ovat erilaiset juhlat ja tilaisuudet pitopalveluineen, syntymäpäivät, häät tai vaikkapa latotanssit, kokoukset ja polttarit. Kaikkeen toimintaan on Saukkolassa mahdollista kytkeä paikalla tehty maukas kotiruoka.

Lähde:
Saukkolan nettisivut, www.saukkolanek.fi

Koonnut Heikki Uusitalo, Paikallisoppaaksi Lopelle kurssi 2007


   In ENglish     auf DEutsch     по-русски In RUssian
 
 
  Lopen kunta

  Yhdystie 5
  12700 LOPPI  

  Puh. (019) 758 6000
  Fax   (019) 758 6021
  Sähköposti 
  lopen.kunta(at)loppi.fi

  Kunnantalo avoinna:
  ma-to 8.30 - 15.30
  pe 8.30 - 14.30
 
  Yhteystiedot 
 
  Henkilökunnan  
  sähköpostipalvelu
 
  Tervetuloa Lopelle!
  -video
 
  Lopen esittelyvideo

 

    

 


 09.10.2009