Lopen kunta

Kulttuurin viikkovinkit 6.2.2012

Kirjaston Fallesmannissa on esillä Seija Honkasen taidenäyttely - läpileikkaus vuosien tuotannosta. 

Käyn monta tietä matkallain –juonnettu lauluesitys kirjaston Fallesmannissa sunnuntaina 12.2. klo 15. Esiintyjinä ovat näyttelijä Olli Ikonen (laulu) ja muusikko Juha Mäntynen (haitari ja piano). Esityksessä kuullaan kupletteja, lauluja ja iskelmiä. Laulujen tekijöinä ovat mm. Veikko Lavi, Reino Helismaa, Toivo Kärki, Tapio Rautavaara ja Juha Vainio. Puffetista vastaa Sajaniemen Maa- ja kotitalousseura ry. Pääsymaksu 10 euroa. järj. kunnan kulttuuritoimi.

Ama ry:n elokuva v.2011 Ruusut kukkivat kuitenkin
Elokuvaesitys kirjaston Fallesmannissa sunnuntaina 19.2. klo 15. Elokuvan kesto on 90 minuuttia, väliajalla puffetti. Liput aikuiset 2 euroa, lapset ilmaiseksi.

Jyväskyläläisen harmonikkataiteilija Visa Wirénin ”Talvitunnelmia”-soolokonsertti.
Sunnuntaina 26.2. klo 16 kuullaan kirjaston Fallesmanni-salissa ”Talvitunnelmia”-konsertti. Ohjelma sisältää monia tunnettuja kappaleita kuten valssit Talvimyrskyjä ja Jääkukkia, jenkka Illan hämärtyessä sekä tango Lumihiutaleita. Talvisten sävelien lisäksi kuullaan mm. Paul Norrbackin konserttinumeroita, venäläisiä ja suomalaisia kansansävelmiä, Astor Piazzollan tangoja sekä Visa Wirénin omia sävellyksiä ja sovituksia. Liput 10€ ja lapset 5€. Väliajalla puffetti. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan taidokasta ja tunnelmallista musisointia! järj. Visa Wiren, mukana kunnan kulttuuritoimi.

Kaisu Rissasen kirjan julkistamistilaisuus Fallesmannissa keskiviikkona 7.3. klo 18 (osoite Kauppatie 3). Tilaisuudessa kuullaan myös ilomantsilaisen runonlausujan Saimi Talvivaaran koskettavaa lausuntaa. Hän tulee esittämään Larin Parasken, Mateli Kuivalattaren ja muiden karjalaisten runoilijoiden tuotantoa. Saimi Talvivaara on toiminut Ilomantsin Runonlaulajapirtin pidettynä emäntänä lähes 10 vuotta. Monet loppilaisetkin ovat häneen tutustuneet tässä tehtävässä.  Elias Lönnrot keräsi aikoinaan runoja yli sadalta ilomantsilaiselta runonlausujalta. Melkein puolet Kantelettaren runoista on saatu ilomantsilaiselta Mateli Kuivalattarelta. Vapaa pääsy.

Konsertti Fallesmannissa sunnuntaina 18.3. klo 18.00 (osoite Kauppatie 3).
Anette Pyykkö soittaa sooloalttoviululla 1 sarjan sooloalttoviulu Regeriä ja 1 sarjan soolosello Bachia.

Haikeita venäläisiä kasakka- ja kansanlauluja kuullaan Lopella sunnuntaina 25.3. klo 16 Loppisalissa (Opintie 2-4) muhkeaäänisen bassolaulaja Nikolai Grohovskin laulamana.
Ammattitanssijat tuovat räiskyviä satojen vuosien takaisia perinteisiä akrobatisia liikkeitä, temperamenttisia tansseja, ripaskaa ja huumoria, loistavia pukuja. Kasakkatemperamentti, nuoruus ja pukujen loisto tekevät kasakkashow:sta mieleenpainuvan elämyksen. Konserttiesiintymisissä kasakoista tihkuva voimakas energia ei jätä kylmäksi ainuttakaan katsojaa yleisön joukossa.

Konsertissa kuullaan mm. Kasakkapartio, Stenka Rasin, Troikka, Ajomies, Kuljen yksin, Valot Moskovan, Kaksi kitaraa, Tummat silmät, Unohtumaton ilta, Katjusa, Volgan lautturit, Rakastin Teitä, Uralin pihlaja, Kalinka, Oi, niitä aikoja, Nadja, Nadja, Soi balalaikka, Ystävän laulu jne.

Lopen Kamerakerhon kuvaillat
Lopen Kamerakerho kokoontuu kirjaston Fallesmannissa kevään aikana maanantaisin klo 19 seuraavasti; 13.2. ja 12.3. sekä 16.4.  Mikäli sinulla on omia kuvia mukana, saavuthan paikalle klo 18, jotta kuvat ehditään laittaa esityskuntoon koneelle. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Verenluovutustilaisuudet 2012 Lopella
Verenluovutustilaisuudet järjestetään kunnantalon valtuustosalissa (osoite Yhdystie 5) tiistaina 7.2. ja perjantaina 29.6. sekä maanantaina 5.11. kellonaika on 13.30-18.00. Merkkaathan ajankohdat kalenteriisi.

Sajaniemen talvi -näyttely  Villa Vesperissä. Avoinna  sopimuksen mukaan. Arkkitehtuuria, rakennustaidetta, Mikael Vesperin veistoksia, maalauksia ja muotokuvia. Taidelainaamo. Tiedustelut puh. 041-4528 555.

Taiteilija Seppo Tammisen kotiateljee Launosissa Santamäen kartanossa avoinna sopimuksen mukaan, tiedustelut 040 570 3906

Lopen Vanhakosken mylly ja sähkölaitos on avoinna sopimuksen mukaan puh. 050 571 3847, esillä myös entisaikojen työ- ja tarvekaluja.

Äijämäen juoksuhaudat Joentakana. Tiedustelut ja opastukset; Joentaan kyläyhdistys  puh. 040 587 4916 tai 040 5454 958.

Kartanoputiikki Punainen Tupa Topenolla on avoinna ti-pe klo 10-18, la klo 11-16, sunnuntaisin ja maanantaisin suljettu helmikuun loppuun asti. Avoinna myös sopimuksen mukaan. Tiedustelut; 040 194 3846.

Annen Putiikki Jokiniemessä on avoinna tiistaisin klo 16-20 tai sopimuksen mukaan, tiedustelut 0400 565 256.

Loppilaista käsityötä itselle tai lahjaksi!
Käsityökauppa Sinikello avoinna ti-pe klo 10-17 ja la 10-14, puh. 045 265 3865. Savi-Heinä Puoti avoinna ma-pe klo 10-18 ja la 10-16, puh. 019-440765. Puoti Poikettava avoinna ti-to klo 11-15, pe klo 11-17 ja la 10-14, puh. 040 848 1311. Ritvan Lahjapaja ja Navettamyymälä avoinna sopimuksen mukaan, tiedustelut puh. 040 765 0176 tai 050 523 1444. Mattopaja avoinna ti-pe klo 9-17 ja la 9-13.

Itselle tai lahjaksi loppifilmit DVD-versiona
Kotiseutuni Loppi 1958 (hinta 25 euroa) sekä Loppi luontopitäjä 1988 (hinta 22 euroa) dvd:t myynnissä kunnantalon palvelupiste Rosamundassa sekä kirjastossa.


   In ENglish     auf DEutsch     по-русски In RUssian
 
 
  Lopen kunta

  Yhdystie 5
  12700 LOPPI  

  Puh. (019) 758 6000
  Fax   (019) 758 6021
  Sähköposti 
  lopen.kunta(at)loppi.fi

  Kunnantalo avoinna:
  ma-to 8.30 - 15.30
  pe 8.30 - 14.30
 
  Yhteystiedot 
 
  Henkilökunnan  
  sähköpostipalvelu
 
  Tervetuloa Lopelle!
  -video
 
  Lopen esittelyvideo

 

    

 


 07.02.2012