Lopen kunta

TEKSTIILITYÖ JA PUKEUTUMINEN

110442  Romanialainen pitsi virkaten ja ommellen

lauantaina 21.1. klo 10-13.15 ja 4.2.2012 klo 9-14

Kurssimaksu 25 euroa

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Minna Auvinen

Kurssilla valmistetaan pieni pitsityö virkkaamalla ja ompelemalla. Tekniikan nimi on
Romanian Point Lace tai Romanian Macrame. Ensin harjoitellaan makrameta muistuttavan
perusnauhan virkkausta ja käydään läpi erilaisia tapoja muodostaa pitsiä. Toisella kerralla
kiinnitetään nauha alustaan esimerkiksi pöytäliinaksi tai pääsiäismunan päälle ja ommellaan
kokonaisuus pitsimäiseksi erilaisilla pistoilla. Ensimmäisellä kerralla mukaan virkkauslankaa
ja sen paksuuteen sopiva koukku. Kurssi peruuntunut liian pienen osallistujamäärän takia.

 

Kudonta

Monipuolisten, yksilöllisten käyttö- ja taidetekstiilien valmistusta. Teoriaosuudessa käydään
läpi kudontatyön kulku suunnittelusta kankaan rakentamiseen, menekkien laskemiseen ja
viimeistelyyn asti. Kunnantalon ja Launosten ryhmissä vuoden teemana kierrätys; räsyliinat
ja -matot sekä nukitettavat seinävaatteet.

Kurssimaksut 67 euroa.

110428 Läyliäisten koulussa

maanantaisin  klo 17.30-20

5.9.-5.12.2011 ja 9.1.-16.4.2012

Kristiina Vuorela

110430 kunnantalon alakerrassa  

tiistaisin klo 14.30-17

6.9.-29.11.2011 ja 10.1.-24.4.2012

Leena Ikonen-Saarinen

110431 Launosten päiväkodin alakerrassa  

torstaisin klo 17.30-20

8.9.-8.12.2011 ja 12.1.-26.4.2012

Leena Ikonen-Saarinen

 

110433  Mustajoen käsityö

joka toinen keskiviikko klo 12.30-15

21.9., 5.10., 19.10., 2.11., 16.11. ja 30.11.2011 sekä

18.1., 1.2., 15.2., 29.2., 14.3., 28.3. ja 11.4.2012

kurssimaksu 44 euroa, OPH:n tukemaa koulutusta

Mustajoella yksityiskodeissa

Minna Auvinen
Erilaisiin käsityötekniikoihin perehtyminen, kokeilu ja tuotteiden valmistaminen.
Kudontakin mukana.

 

110436  Näppärät Näpit

keskiviikkoisin klo 18.30-21

14.9.-7.12.2011 ja 11.1.-18.4.2011

Kurssimaksu 67 euroa

Läyliäisten koulussa

Minna Auvinen

Kokeillaan ja opetellaan vanhoja ja uusia käsityömenetelmiä. Voit tehdä pitkää,
koko vuoden kestävää projektia tai toteuttaa monta pienempää työtä.

 

110444  Nypläys

keskiviikkoisin klo 17.30-20.45

14.9.-7.12.2011 ja 11.1.-18.4.2012

Kurssimaksu 75 euroa

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Pirkko Särkimäki

Kurssilla perehdytään nypläyksen monipuoliseen maa-ilmaan. Perusasioiden lisäksi
opiskellaan erilaisten jatkuvalankaisten ja palapitsien tekniikoita. Syventävän opetuksen avulla
voi valmistaa esimerkiksi kukka-kimpun, koriste-esineen, taulun, verhon, liinan, kansallispuvun
pitsin tai somisteen rintaan, kukan tai helmisomisteisen korun. Helminypläyksessä kuviot
muodostuvat helmistä verkkopohjaa nyplättäessä. Trendi-pitsitekniikassa käytetään erilaisia
neulelankoja, joista voi nyplätä kaulaliinan tai sisustustekstiilin. Sopii sekä vasta-alkajille
että aiemmin opiskelleille. Tarvikkeita voit ostaa opettajalta.

 

110438  Kirkonkylän ompelu

tiistaisin klo 9.30-12

20.9.-29.11.2011 ja 17.1.-27.3.2012

Kurssimaksu 47 euroa, OPH:n tukemaa koulutusta

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Minna Koskinen

Käsitöitä mukavassa porukassa! Kokeillaan uusia ja vanhoja tekniikoita ja menetelmiä
kurssilaisten toiveet ja tarpeet huomioiden. Kurssi keskeytyi liian pienen opiskelijamäärän takia.


110439  Maija Stiinalta Lopen naiselle

infoilta tiistaina 6.9.2011 klo 18-19.30 ja työskentely lauantaisin 10.9., 17.9., 24.9.,
15.10., 12.11., 19.11. ja 10.12.2011
sekä 14.1., 28.1., 11.2., 3.3., 17.3., 31.3. ja 21.4.2012
klo 10-14

Kurssimaksu 47 euroa

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Minna Koskinen

Kurssilla valmistetaan Lopen naisen kansallispuku. Etenemme aluspuvusta hameen ja
röijyn kautta esiliinoihin ja tykkimyssyyn. Ensimmäisen vuoden aikana tavoitteena on
aluspuku ja hame. Kurssilla voidaan valmistaa myös muiden pukujen osia. Kurssi peruuntui.

 

110440  Tilda-nukkekurssi

lauantaina ja sunnuntaina 5.-6.11.2011 klo 9-14

Kurssimaksu 25 euroa.

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Minna Koskinen
Kurssilla valmistetaan norjalaisen Tone Finnangerin kehittämä Tilda-nukke vaatteineen ja
asusteineen. Nukke voi olla enkeli, tonttu, keiju tai montaa muuta. Voit käyttää tilkkuja,
langanloppuja, pitsipaloja, nauhanpätkiä yms. Vartalon materiaalit (n. 5 euroa) saa ostaa
opettajalta.

 

810100  Toimiva vaatekaappi

lauantaina - sunnuntaina 19.-20.11.2011 klo 10-15.45

Kurssimaksu 50 euroa

Kirjaston Fallesmannissa

Pirjo Joensuu

Kurssi antaa ideoita oman vaatekaapin päivittämiseen ja toimivan puvuston luomiseen.
Hyvin suunniteltu puvusto helpottaa arjen kiireitä. Oman tyylin löytäminen on yksi kurssin
keskeisistä aiheista. Ensimmäisen kurssipäivänä käsitellään värien merkitystä pukeutumi-
sessa ja omia vaatevärejä. Värejä taidokkaasti yhdistelemällä voimme piristää olemustamme.
Toisen päivän aikana käsittelemme vartalon mittasuhteita ja ominaisuuksia sekä pyrimme
löytämään jokaiselle persoonallisen tyylin. Vaatehankintoja helpottamaan on opiskelijoilla
mahdollisuus hankkia henkilökohtainen 30 väriä sisältävä vaatevärikartta eri korvauksella.
Kurssi ei toteutunut.

 

110441  Paverpol - kankaankovetuskurssi

lauantaina 26.11. klo 9-13

Kurssimaksu 12 euroa

Koulukeskuksen T-siiven tekstiililuokassa

Minna Auvinen

Kurssilla tehdään styroxrungon päälle pieni, 12-18 cm, säänkestävä tekstiiliveistos
Paverpol-kankaankovetusaineella. Netistä googlaten löydät tietoja aiheesta!

Huomaa myös verkkokurssi:

Vanajaveden opistossa, www.vop.fi

@Milanese Lace

 

KÄSITYÖ LAPSILLE JA NUORILLE

Lopen opiston lapsille ja nuorille suunnatun käsityön-opetuksen yleistavoitteena on antaa
kokonaisnäkemys käsityön monipuolisesta alueesta, kehittää taidollisia ja tiedollisia
valmiuksia sekä opettaa arvostamaan ja vaalimaan käsityöperinnettä. Erityinen huomio
kiinnitetään luovuuteen.

Opetus kestää kolme vuotta. Uudet opintoryhmät aloitetaan joka toinen vuosi, seuraava
keväällä 2012.

Kursseilta saa todistuksen.

Opettajana toimii Minna Auvinen

110457  Läyliäisten koulussa

keskiviikkoisin klo 15.30-18

14.9.-30.11.2011 ja 11.1.-4.4.2012

Kurssimaksu 47 euroa ja tarvikemaksu

Ryhmä aloitti keväällä 2010, päättää syksyllä 2012.

110458  Koulukeskuksen alakoulun 1.luokassa

torstaisin klo 15.30-18

15.9.-1.12.2011 ja 12.1.-5.4.2012  

Kurssimaksu 47 euroa ja tarvikemaksu

Ryhmä aloitti keväällä 2010, päättää syksyllä 2012.

110459  Launosten koulussa

maanantaisin klo 15-16.30

9.1.-2.4.2012 

Kurssimaksu 26 euroa ja tarvikemaksu

Ryhmä aloittaa keväällä 2012, päättää syksyllä 2014.

 


LOPEN OPISTO
Yhdystie 5
12700 Loppi

Puh.
(019) 758 6032
(019) 758 6038

Fax (019) 758 6021

 

Työkausi 2011-2012

Syyslukukausi: 22.8. - 18.12.2011
Syysloma: 24.- 30.10.2011

Kevätlukukausi: 9.1. - 31.5.2012
Talviloma: 20.2.-26.2.2012


 08.03.2012