Yleistä
Opiskeluoikeus ja vakuutusturva
Lopen opisto on aikuisoppilaitos, joka järjestää myös lapsille ja nuorille suunniteltua opetusta. Opiston kurssit ja yleisluennot ovat avoimia kaikille, myös muiden kuntien asukkaille.
Lopen kunnalla on kuntalaisten vapaaehtoinen tapaturmavakuutus, joka on voimassa kunnan järjestämän toiminnan aikana Suomessa. Vakuutus ei koske ulkopaikkakuntalaisia, joiden halutessaan täytyy itse huolehtia vakuutusturvastaan.
Aikuisopiskelijan viikko 2010
Aikuisopiskelijan viikkoa vietetään talousalueellamme 18.-24.10.2010 teemalla Uudistu oppimalla. Alaotsikolla PÄIVITÄ PÄÄSI järjestetään Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hausjärvellä ja Lopella monenlaisia tapahtumia. Jo perinteiseksi tullut tietoisku työmatkalaisille aamulla rautatieasemilla on ohjelmassa, samoin vuoden aikuisopiskelijan ja koulutusmyönteisen työyhteisön palkitseminen. Alueen kirjastoissa on infopisteitä ja tempauksia. Tarkemmin syksyllä!
Valtakunnallinen päätapahtuma on jälleen Vanhalla Ylioppilastalolla. Lisätietoja www.aoviikko.org.
Aikuisopiskelijan viikko on laaja Unescon suosittelema kampanja aikuisopiskelun ja elinikäisen oppimisen puolesta. Sitä on vietetty Suomessa vuodesta 1998.
Vuoden teema ENERGIA
Kansalaisopistojen lukuisilla erilaisilla opintoryhmillä on aina ollut monenlaista yhteistä toimintaa, poikkitaiteellista ja poikkitieteellistäkin. Sitä on pidetty yhtenä opistojen keskeisenä vahvuutena, ja onhan se myös hauskaa. Useampien opintoryhmien ja erilaisten lahjakkuuksien yhteistyö kehittää aina. Vanhan fraasin mukaan yksi plus yksi on jossakin tilanteessa kolme tai jopa neljä. Löydämme uusia ideoita ja innovaatioita, innostumme ja kehitämme itsemme ohella myös yhteisöämme. Useampien kurssien yhteiset näytökset ja näyttelyt, illanvietot ja aivoriihet ovat tuttuja ja suosittuja.
Kuusi vuotta sitten päätettiin, että kokeillaanpa kahden yhteistyöopiston, Hausjärven ja Lopen yhteistä yleisteemaa koko työvuodelle. Ensimmäiseksi aiheeksi valittiin perisuomalainen METSÄ, toiseksi vähintäänkin yhtä perinteinen VESI, josta seurasivat luontevasti VALO, ILO ja sitten konkreettisempi KIERRÄTYS. Tämän vuoden valinta, ENERGIA, on taas erityyppinen, mutta sopinee sekin sarjaan.
Nykyään puhutaan paljon myönteisestä energiasta, jota syntyy innostuksesta – itsensä kehittämisen, harrastuksen ja opiskelun tuloksena. Työ ja aherrus kulutta-vat energiaa, tyhjät tankit täytetään vapaa-ajalla luovassa ja rentouttavassa toiminnassa. Näin yksiselitteistä se tietenkään ei ole, mutta jotakin tämän suuntaista. Kansalaisopistojen opiskelijapalautteista on usein saanut ilolla lukea kuvauksia, miten opintoryhmissä piristyy ja saa kuin uusia voimia. Miten pitkän työpäivän jälkeen, pimeänä iltana on väsyneenä raahautunut maalaamaan, opiskelemaan englantia, tanssimaan salsaa tai opettelemaan tietotekniikkaa. Ja sitten on tapahtunut ihme: kotiin opintoryhmästä on lähtenyt tarmokas ja iloinen henkilö, kuin energiaruiskeen saaneena!
Näitä energiaruiskeita pyrimme taas kehittämään. Ehkä myös pohdimme joillakin kursseilla energia-käsitteen muita merkityksiä. Tervetuloa mukaan!
O.P.I.N.O.P.A.S
Viisikielinen (suomi, ruotsi, englanti, venäjä ja selko-kieli) kansalais- ja työväenopistotoimintaa sekä opiskelua monipuolisesti esittelevä tietoaineisto verkossa. Kuuden kansalaisopiston yhteisen, opetushallituksen tukeman hankkeen tuloksena syntyi jatkuvasti täydennettävä perustietopaketti kansalaisopistotoiminnasta. Tutustu http://www.opinopas.fi
Opin Ovi Osaamiseen
Opin Ovi Osaamiseen -projekti kuuluu valtakunnalliseen Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisohjelmaan. Tavoitteena on näiden aikuiskoulutuspalveluiden kehittäminen Kanta-Hämeen ja Pohjois-Uudenmaan alueilla. Syyskuussa 2012 päättyvän projektin aikana koulutetaan oppilaitosten henkilöstöjä, kehitetään uusia keinoja yritysten koulutustarpeiden tyydyttämiseksi sekä luodaan ohjauspalvelumalli, joka helpottaa aikuisten opintoihin hakeutumista.
Opin Ovi Osaamiseen on verkostohanke, johon on tarkoitus saada mukaan alueen kaikki aikuisopiskelun parissa toimivat. Projektin hallinnoija on Koulutuskeskus Tavastia. Lisätietoja voi kysyä kansalaisopistosta, ja Opin Ovi Oppimiseen -sivuja löytyy googlettaen.
Kansalaisopiston toimistosta löytyy runsaasti aikuisopiskeluun liittyvää materiaalia, ja opiston henkilökunnan tehtäviin kuuluu myös opintoneuvonta. Opiston toimistosta osataan ainakin neuvoa tiedon lähteille.