Better Energy ei edistä Makkarahuhdansuon aurinkovoimalahanketta
Aurinkovoimayritys Better Energy on päättänyt, ettei se enää edistä Lopen Makkarahuhdansuon aurinkovoimalahanketta. Yritys kertoo tehneensä päätöksen huolellisen selvitystyön jälkeen, ottaen huomioon hankkeen rakennettavuuteen liittyvät haasteet, verkkoyhteyden liitäntämahdollisuudet, hankkeen koko sekä konsernin taloudellinen tilanne. Näihin tekijöihin on vaikuttanut muun muassa energiamarkkinoiden muutokset ja vihreän siirtymän hidastuminen. Päätös ei ole ollut helppo, sillä ymmärrämme hankkeen merkityksen Lopen kunnalle, kerrotaan Better Energysta. Olemme käyttäneet huomattavia resursseja hankkeen kehittämiseen yhdessä Forus Oy:n kanssa ja olisimme toivoneet sen toteutuvan, sanoo Senior Legal Specialist Jesse Viljanen.
Tilanteessa on kuitenkin arvioitu parhaaksi keskittää konsernin voimavarat muihin hankkeisiin, jotta pystymme turvaamaan konsernin ja Suomen toimintojen jatkumisen mahdollisimman hyvin. Better Energy kiittää Lopen kuntaa erinomaisesta yhteistyöstä hankkeen kehittämisessä. Tällä hetkellä hanke on maankäytöllisesti valmis ja sillä on lainvoimainen rakennuslupa.
Better Energy ei itse kehitä tai rakenna hanketta, mutta ei myöskään vastusta, mikäli joku muu toimija haluaa edistää sitä. Better Energy informoi asiasta hankkeen maanomistajille ja muille sidosryhmille sekä omille sopimuskumppaneilleen.
Lisätiedot
Jesse Viljanen
Senior Legal Specialist
Community Engagement
Better Energy Finland
+358 40 77 61 620