Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päätti vastikkeellisista avustuksista

26.4.2023 Päätöksenteko

Tiedotetta muokattu 27.4.
Lopen Pelastakaa Lapset ry, Lopen Seniorit ry. Lopen Teatteriyhdistys ry ja Loppi-seura eivät saaneet kulttuuritoimen vastikkeellista avustusta.

Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan 25.4.2023 vastikkeellisten avustuksen jaosta. Avustuksia jaettiin liikunnan osalta 4000 euroa, nuorisotoiminnan osalta 3500 euroa ja kulttuurin osalta 9050 euroa. Syksyllä kulttuuritoiminnassa avataan toinen haku, josta ilmoitetaan erikseen. Tällöin jaossa on 8950 euroa. Vastikkeellisten avustusten avulla tuetaan toimintaa, sen kehittämistä ja toimintaedellytyksiä. Avustusta voi hakea esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen sekä lasten ja nuorten toiminnan edistämiseen.

Yhdistyksille tullaan järjestämään loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa avustusten osalta työpajoja, joissa neuvotaan ja opastetaan avustusten hakua.

 

Vastikkeellisia avustuksia myönnettiin seuraaville yhdistyksille ja seuroille:

Kulttuuritoimen avustukset

Joentaan kyläyhdistys ry
Juhani Peltosen seura ry
Lopen Eläkkeensaajat ry
Lopen Karjalaseura ry
Läyliäisten kyläyhdistys ry
MLL Lopen Yhdistys
Perunarock Ry
Räyskälän kyläyhdistys
Sajaniemeläiset ry
SPR Lopen osasto
Työväenyhdistys Kajastus ry
Vojakkalalaiset ry

Liikuntatoimen avustukset

FC Loppi ry
Kormun koulun vanhempaintoimikunta
Kormun Kyläyhdistys ry
Lopen Floorball Team ry / Lft 08 Akatemia joukkue
Lopen Floorball Team ry / Lft 10joukkue
Lopen Laaka
Lopen samoojat ry
Läyliäisten Maa- ja Kotitalousseura ry Kuntotanssitoimintaan ja toiminnan jatkamiseen
Räyskälä-säätiö
Taekwondo Moodo Loppi ry
Vojakkalan Valpas ry

Nuorisotoimen avustukset

Lopen 4-H yhdistys
Lopen Urheiluautoilijat ry
Pirjetan Partio ry
Santamäen Palokärjet ry

Lisäksi hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedokseen kulttuuritoimen yleis- ja toiminta-avustukset, joista on päätetty talousarviokäsittelyn yhteydessä. Yleisavustus Lopen Syrjä-seuralle sekä toiminta-avustus Lopen Mieslaulajille, Lopen Teatterille, Naiskuoro Timoteille sekä Loppi-seuralle.

 

 

Sari Sortala

hyvinvointi- ja vapaa-aikajohtaja