Tietoa Kaapo Wirtasen maalaaman Lopen kirkon alttaritaulun malleista
Lopen kirjaston Fallesmanni-salissa (Kauppatie 3) on syyskuun ajan esillä luonnoksia Lopen kirkon alttaritaulusta, jonka Kaapo Wirtanen on maalannut vuonna 1929.
Näyttelyn on kuratoinut Vilja Tamminen.
Kaapo Wirtanen (1886–1959) ammensi taiteeseensa aiheita suomalaisesta luonnosta, maaseudun elämästä ja kansanperinteestä. Hänen maalauksissaan kohtaavat maisemat, ihmiset ja eläimet sekä vanhan talonpoikaiskulttuurin tunnelma.
Monipuolinen Wirtanen tunnettiin maalarin työnsä lisäksi kuvittajana ja teatterikulissien tekijänä. Hänellä oli vahva yhteys Etelä-Hämeeseen ja myös Lopelle – seudun maisemat ja kulttuuriperintö jättivät jälkensä hänen taiteeseensa.
Tietoa malleista Ahti Gåpån kirjoittaman kirjan Sajaniemi, kylä Loppijärven sylissä perusteella on koonnut Antti Koskimäki.
Joentaalainen Pentti Eskola muistaa kuulleensa Jeesuksen mallin löytymisen tapahtuneen näin: ”Kaapo Wirtanen meni istumaan Helsingin Hakaniemen kauppahallin ulko-oven eteen ja katseli, kun väkeä astui ovesta ulos. Hän seurasi kaikkien käsiä, kun he sulkivat oven takanaan. Ulos astui yhtenä Rissanen-niminen mies. Wirtanen meni nopeasti häntä haastattelemaan. Rissanen suostui Wirtasen pyyntöön tulla malliksi hänen maalatessaan
Jeesusta. Kun katsoo alttaritaulua, pitää Jeesus vasenta kättään sydämen kohdalla hyvin kuvaavan näköisesti. Ei siis ihme, että että Kaapo Wirtanen asetti mallin käsille ja niiden käytölle merkittävästi aikaa. Rissanen katosi niinkuin oli ilmestynytkin. Häntä ei tavattu tämän jälkeen, vaikka joitakin yhteyksiä tiedetään olleen.”
Oikealla etualalalla olevan komeapartaisen miehen mallina oli Lauri Yrjö-Koskinen Leppälahdesta.
Alttaritaulun maalaamisesta kirjassa kertoo Jalkusen tytär Katri Voivala s. Peltovuori. Hän keitti monet kahvit Kaapo Wirtaselle ja muille maalaamisen kanssa tekemisissä olleille.
Maalauksen etualalla, kolmas vasemmalta, on tummansinisessä vaatteessa, pieni lapsi sylissään, sajaniemeläisen kauppiaan vaimo Anna Myllypakka. Lapsi on taiteilijan tytär Irma.
Etulalalla leikkivät tyttö ja poika. Puna-asuinen tyttö oli tuolloin liki kymmenvuotias Jalkusen tytär, Katrin sisko Vuokko Peltovuori.
Vasemmalla Kaapo Wirtasen luonnos Lopen kirkon alttaritauluksi. Oikealla Kaapo Wirtanen maalaamassa alttaritaulua. Tämä kuva on Museovirastosta kirjassa Lopen historia