Loppi on saanut Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
Lopen kunta on tehnyt vuodesta 2019 töitä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisesti. Nyt Unicef on myöntänyt Lopelle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.
– Olemme iloisia saadessamme tämän arvostetun tunnustuksen. Tunnustus rohkaisee meitä jatkamaan määrätietoista työtä lasten asioiden edistämiseksi, sanoo Lopen kunnan hyvinvointijohtaja Sari Sortala.
– Lopen kunnassa on tehty sinnikkäästi työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi. Kunnassa on tehty rakenteellisia ja pysyviä toimenpiteitä, joilla varmistetaan työn jatkuminen myös tulevaisuudessa. Lapsiparlamentin toiminnan käynnistäminen on hieno esimerkki siitä, miten lapsia osallistaen voidaan saada konkreettisia tuloksia aikaan. Hienoa jatkaa yhteistyötä, toteaa Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Oona reinen.
– Olemme saaneet paljon aikaan, mutta tämä työ on jatkuvaa. Tunnustuksen vastaanottaminen sisältää myös lupauksen siitä, että jatkamme työtä lasten äänen kuulumiseksi kunnassa, niin päätöksenteossa kuin päivittäisessä työssä, sanoo Lopen koordinaatioryhmän puheenjohtaja Tiina Seppälä.
Lasten asioita edistetään yli organisaatiorajojen
Loppi sitoutui Unicefin Lapsiystävällinen kunta -työhön jo vuonna 2019. Lapsiystävällinen kunta -mallin edistämiseksi kuntaan perustettiin koordinaatioryhmä, jossa on edustajia eri puolilta kunnan organisaatiota, hyvinvointialueelta, seurakunnasta sekä kolmannelta sektorilta. Mukana on myös luottamushenkilöedustus. Kunnan jokaisella toimialalla on nimetty vastuuhenkilöt, jotka edistävät lasten ja nuorten näkökulmaa päätöksenteossa. Lisäksi lapsivaikutusten arvioinnin kautta lasten näkökulma tulee esille päätöksenteossa. Lapsille ja nuorille suunnataan myös omat kyselyt niin kuntalaiskyselyssä kuin hyvinvointikyselyssäkin.
Lapsiparlamentti koostuu peruskoulujen oppilaista
Peruskoulujen oppilaskuntien edustajista koostuva lapsiparlamentti kokoontuu vuosittain kaksi kertaa, kerran keväällä etäyhteyksillä ja syksyllä lapsen oikeuksien päivänä 20.11 kunnantalolla. Kokoontumisissa on käsitelty muun muassa kouluruokailua ja Suomen harrastamisen mallin kerhoja. Käsiteltävät asiat tulevat lapsilta itseltään, ja lasten kysymyksiin on vastaamassa johtavat viranhaltijat.
Lapsiparlamentin toiminnan tavoitteena on lisätä lasten osallisuutta ja vaikuttamista lapsia koskevissa asioissa.
Suomen UNICEF kiittää Lopen kuntaa vahvasta sitoutumisesta Lapsiystävällinen kunta -malliin
Suomen UNICEF nostaa esiin Lopen kunnan pitkäjänteisen työn lapsen oikeuksien edistämiseksi. Kunta on sitouttanut koko organisaationsa mallin toteutukseen kirjaamalla sen kuntastrategiaan sekä huomioimalla lapsen oikeudet lakisääteisissä suunnitelmissa, kuten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmissa.
Lopen vakituiselle henkilöstölle ja luottamushenkilöille on järjestetty kattava perehdytys lapsen oikeuksista. Kunta on lisäksi vahvistanut lasten äänen kuulumista tekemällä palautteen keräämisestä lapsilta pysyvän osan palvelujen kehittämistä ja perustamalla lapsiparlamentin edistämään lasten osallistumismahdollisuuksia päätöksenteossa.
Turva- ja tunnetaitojen opetusta on lisätty perusopetuksessa, ja varhaiskasvatukseen on palkattu vakituinen lapsi- ja perheohjaaja tukemaan lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Lopen monipuolinen harrastustoiminta toteutuu vakiintuneesti Suomen Harrastamisen mallin kautta, jota täydentää Liikkuva kunta -hanke matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien lisäämiseksi.
Lapsiystävällinen kunta pähkinänkuoressa
Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsiystävällinen kunta -tunnustus on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Suomessa 59 kuntaa kehittää parhaillaan lapsiystävällisyyttään Unicefin mallin avulla. Lapsiystävällinen kunta -malli tavoittaa 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista.