Osallistuva budjetointi etenee äänestysvaiheeseen – äänestä 28.9.-18.10.2026

27.9.2026 Talous

Kuntalaisten ideoita osallistuvan budjetoinnin kohteeksi kerättiin 31.8.-13.9.2026. Ehdotuksia tuli yhteensä 70. Äänestysvaiheeseen eteni 28 toteuttamiskelpoista ehdotusta.

Kunnan talousarvioon on varattu 20 000 euroa osallistuvaan budjetointiin. Kuntalaisäänestyksen perusteella toteutettavaksi valitaan äänestyksessä eniten kannatusta saanut ehdotus käytettävissä olevan määrärahan puitteissa. Mikäli eniten ääniä saanut ehdotus ei yksin käytä koko määrärahaa, voidaan toteuttaa myös seuraavaksi eniten kannatusta saaneita ehdotuksia jäljellä olevan määrärahan puitteissa.

Kaikki toteutukset edellyttävät, että kunta voi toteuttaa hankkeen toimivaltansa, alueiden omistuksen, lupien, turvallisuusvaatimusten ja käytettävissä olevan määrärahan puitteissa. Kunta voi rajata toteutuksen laajuutta siten, että kokonaiskustannukset eivät ylitä määrärahaa. Mikäli eniten ääniä saanutta ehdotusta ei mainituista syistä pystytä toteuttamaan, tulee toteutukseen seuraavaksi eniten ääniä saanut ehdotus.

Äänestysaika on 28.9.-18.10.2026 klo 23.59. Äänioikeus on kaikilla loppilaisilla ikään katsomatta. Äänestyksessä jokaisella osallistujalla on käytössään yksi ääni, jonka voi antaa yhdelle vaihtoehdolle. Äänestyslomakkeen löydät tämän tiedotteen lopusta.

Äänestykseen menevät ehdotukset

  1. Erityistä tukea tarvitsevien nuorten iltatoiminnan kokeilu
  2. Eväsretki- tai piknikpaikka Läyliäisten leikkipuiston yhteyteen
  3. Heratuksen uimarannan kunnostaminen
  4. Ilvesreitin Kirkonkylän puoleisten lähtöosuuksien raivaaminen
  5. Kallentien leikkipuiston aidan korjaaminen ja puiston kunnostaminen
  6. Kesätoimintaa lapsille Lopen kolmessa taajamassa
  7. Kiinteitä penkkejä taajamiin
  8. Koirapuisto Kirkonkylään
  9. Koirapuisto Läyliäisiin
  10. Lainattavia kausikortteja ja ilmaislippuja Lopen ja lähiseudun urheilutapahtumiin, kulttuuritilaisuuksiin ym.
  11. Leikki- ja tasapainoelementtejä kävelyreittien yhteyteen
  12. Lisämääräraha 20 000 euroa kouluruokaan vuodelle 2027
  13. Lisämääräraha Lopen Kesätorien ohjelmaan ja esiintyjiin vuodelle 2027
  14. Loppijärven kunnostaminen ja levähaittojen torjunta
  15. Luontoretkiä, konsertteja ym. ohjelmaa kouluille ja varhaiskasvatukseen
  16. Läyliäisten leikkipuistojen parantaminen
  17. Maksuton välipalakokeilu yläkoulussa ja lukiossa
  18. Nuorten katettu ulko-oleskelupaikka Kirkonkylän koulukeskukseen
  19. Ojajärven uimarannan pysäköintialueen parantaminen
  20. Retkipäivä koululaisille Luutasuolle tai Melkuttimelle
  21. Sajaniemen uimarannan kunnostaminen
  22. Kiipeilyteline Päiväkoti Satakielen pihalle
  23. Siirrettävä katsomo Launosten tekonurmelle ja kunnan tapahtumiin
  24. Skeitti- ja skuuttipiste Kirkonkylään
  25. Ulkokuntosalilaitteita Läyliäisten kuntoportaiden yhteyteen
  26. Ulkoliikuntapaikka Kirkonkylään
  27. Vanhan kirkon rannan viihtyisyyden parantaminen
  28. Veteraanipuiston ja kirsikkapuupuiston kehittäminen Suomen 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Pääset äänestämään tästä linkistä

Lue myös

Vuoden 2027 osallistuva budjetointi on käynnissä 

 

Mikko Salmela

kunnanjohtaja

Anne Murtonen

talouspäällikkö