Valtuusto käsitteli Etelä-Hämeen työllisyysalueen vastuukuntasopimuksen muuttamista, vesihuollon toiminta-alueiden vahvistamista sekä valtuustoaloitteita

24.2.2026 Päätöksenteko

Valtuusto kokoontui 23.2.2026 käsittelemään muun muassa Etelä-Hämeen työllisyysalueen vastuukuntasopimuksen muuttamisen, vesihuollon toiminta-alueiden vahvistamisen sekä useita valtuustoaloitteita.

Kokouksen alussa julkistettiin Lopen kunnan saama Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.

Etelä-Hämeen työllisyysalueen vastuukuntasopimuksen muuttaminen

Valtuusto hyväksyi Etelä-Hämeen työllisyysalueen (EHTA) vastuukuntasopimuksen muuttamisen. Sopimuksen keskeinen muutos liittyy kustannustenjakoperiaatteisiin. Kustannustenjakoon halutaan niin sanottu aiheuttamisperuste, eli kunnille EHTAn toiminnasta kohdentuvat kustannukset syntyisivät kiinteistä kuluista sekä aiheuttamisperusteisista kuluista. Aiheuttamisperusteisilla kuluilla tarkoitetaan palveluiden järjestämisestä tai avustusten myöntämisestä aiheutuvia kuluja, jotka ovat kohdennettavissa kuntakohtaisesti.

Etelä-Hämeen työllisyysalueeseen kuuluvat Hausjärvi, Loppi, Janakkala ja Riihimäki.

Vesihuollon toiminta-alueiden vahvistaminen

Valtuusto vahvisti vesilaitoksen talous- ja jäteveden toiminta-alueiden asiakirjat. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden hyväksyminen kuuluu kunnan viranomaistehtäviin. Lopen kunnan vesihuollon toiminta-alueita ei ole aikaisemmin vahvistettu.

Muut päätökset lyhyesti

  • Valtuusto hyväksyi laajan hyvinvointikertomuksen 2024 ja hyvinvointisuunnitelman 2025-2029.
  • Valtuusto merkitsi tiedokseen seitsemän (7) valtuustoaloitetta.
    Lisää asukkaita kyliin ja taajamiin! Olemassa olevien kaavojen ajantasaistaminen, Ikäihmisten kahvila, Lasten ja nuorten äänen vahvistaminen Lopella, Yhteisöiltojen järjestäminen kunnan ja erilaisten yhdistysten yhteistyön lisäämiseksi sekä Kotimaisen ruoan käytön lisääminen Lopen kunnan keskuskeittiössä todettiin loppuun käsitellyksi.
    Aloite Lopen kunta tarjoaa ostettavaksi kiinteistöjä/tontteja myös haja-asutusalueilta rakennuspaikoiksi päätettiin palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Aloitteeseen Kotimaisen ruoan käytön lisääminen Lopen kunnan keskuskeittiössä jätettiin toivomusponsi.
  • Pykälässä valtuuston esittämät asiat tehtiin seuraavat valtuustoaloitteet
    – Retkiluisteluradan perustaminen Loppijärvelle.
    – Yrityskummitoiminnan käynnistäminen Lopella.
    – Hyvinvointiteko -tunnustuksen käyttöön ottaminen.

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla 25.2.2026. Kokouksen videotallenne on nähtävissä 8.3.2026 asti.

Matleena Ylitalo

hallinto- ja henkilöstöjohtaja