
Kestävä kehitys ja arjen kestävämmät valinnat
Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan kokonaisvaltaista yhteiskunnallista muutosta, jonka pyrkimyksenä on turvata hyvän elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville. Se jaetaan ekologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen kestävyyden ulottuvuuteen, joiden yhteensovittaminen on suuri haaste, mutta myös mahdollisuus.
Kestävän kehityksen ytimessä on ajatus siitä, että ihmisen toiminnan tulee pysyä planetaaristen rajojen eli planeetan reunaehtojen sisällä, jotta ihmiskunnan elinmahdollisuudet säilyvät tulevaisuudessakin. Tämä tarkoittaa, että ekologisen kestävyyden toteutuminen on ensisijaista, sillä se mahdollistaa muiden kestävyyden ulottuvuuksien toteutumisen.
Kestävää kehitystä toteutetaan niin maailmanlaajuisella, kansallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Muutokseen tarvitaan kaikkia yhteiskunnan tahoja ja kansalaisia, jotta kestävämmät käytänteet omaksutaan vähitellen uutena normina. Vaikuttava kokonaisuus muodostuu erilaisista, pienistä ja suuremmista askelista – ennen kaikkea yhdessä.
Kuntien tehtävänä kestävän kehityksen toteuttamisessa on kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaan asukkaidensa hyvinvoinnin ja alueensa elinvoiman edistäminen sekä palveluiden järjestäminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kunnat ovatkin merkittäviä kestävyystoimijoita, sillä niiden päätökset ja ratkaisut esimerkiksi asumiseen, maankäyttöön, liikenteeseen ja palveluihin liittyen vaikuttavat laajasti päästöihin, luonnon monimuotoisuuteen, alueen elinvoimaan, ihmisten hyvinvointiin ja paikalliseen talouteen.
• Voit tutustua Lopen kunnan kasvihuonekaasupäästöihin Suomen ympäristökeskuksen päästötietopalvelussa. Vuonna 2023 Lopen kokonaispäästöt olivat pienentyneet -30 % vuoteen 2005 verrattuna.
Myös yksilöt voivat tehdä arjessaan monia kestävämpiä valintoja. Meistä jokainen kuormittaa ympäristöä toiminnallaan enemmän tai vähemmän, joten on tärkeää kiinnittää huomiota omaan ekologiseen jalanjälkeen. Kestävän kehityksen edellyttämä muutos ei tarkoita luopumista, vaan uusien tapojen ja tottumusten vähittäistä omaksumista. Halutessasi voit selvittää oman hiilijalanjälkesi Sitran elämäntapatestillä.
Alle on koottuna vinkkejä arjen kestävämpiin valintoihin asumisen, liikkumisen, ruoan ja kestävän kuluttamisen osa-alueilta. Voit ottaa niistä talteen itsellesi sopivimmat ja lähteä kokeilemaan!
-
• Alenna huonelämpötilaa oleskelutiloissa 20-21 asteeseen ja makuuhuoneissa 18-20 asteeseen vähitellen. Koska 1 °C huonelämpötilassa on 5 % lämmityskuluissa, teet säästöä ja samalla sisäilman laatu, asumisviihtyvyys sekä unen laatu kohenevat.
• Sammuta valot aina, kun et niitä tarvitse.
• Käytä erityisesti lämmintä vettä vain tarpeeseen. Pidä suihkuttelut kestoltaan maltillisina, vältä hanojen turhaa juoksutusta sekä pese vain täysiä pyykki- tai astianpesukoneellisia. Puutarhassa voit kerätä sadevettä esimerkiksi tynnyriin ja käyttää sitä kasteluvetenä. Näin säästät sekä rahaa että luontoa.
• Suosi uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä ja lämpöä, sillä ne aiheuttavat vähemmän päästöjä ja auttavat näin yhteiskunnan siirtymää kohti fossiilivapaata energiantuotantoa. Kuluttajille maksutonta energianeuvontaa tarjoaa Motiva Oy.
• Lajittele kaikki syntyvät jätteet asianmukaisesti, jotta niiden kierrätyspotentiaali ei mene hukkaan sekajätteenä. Mikäli omalla kiinteistöllä ei ole erilliskeräystä, voit kompostoida biojätteen ja viedä lajitellut pakkausjätteet Rinki-ekopisteisiin.
• Edistä luonnon monimuotoisuutta pihan- ja puutarhan hoidossa. Tämä onnistuu suosimalla luonnonmukaista hoitoa, joka tarjoaa elinmahdollisuuksia erilaisille kasvi- ja eläinlajeille. Voit esimerkiksi kylvää niittykukkia pölyttäjille, ripustaa hyönteishotelleita ja linnunpönttöjä, jättää osan nurmikosta leikkaamatta sekä välttää kemiallisia torjunta-aineita.
-
• Suosi lyhyillä matkoilla polkupyöräilyä ja kävelyä. Näin minimoit turhan autoilun sekä saat liikettä ja virkistystä päivääsi.
• Valitse pidemmille matkoille juna auton sijaan, mikäli mahdollista. Junalla matkustettaessa aikaa vapautuu muuhun tekemiseen tai ihan vain lepoon. Jos olet matkalla isompaan kaupunkiin ja tarvitset määränpäässä autoa, voit tarkistaa paikkakunnan yhteiskäyttöautomahdollisuudet.
• Ehdota kimppakyytejä esimerkiksi lasten harrastuksiin. Tämä voi säästää huomattavasti aikaa arjessa, unohtamatta polttoainekuluja.
• Kokeile uutta kotimaan matkakohdetta kaukomatkan sijaan. Suomesta löytyy hienoja käymisen arvoisia kohteita eri tarpeisiin ja tilanteisiin. Mikäli reissuhammasta kuitenkin kolottaa ulkomaille, tutustu maata pitkin matkustamisen vaihtoehtoihin. Lentämiseen verrattuna se tuo matkustamiseen eri tavalla joustavuutta ja seikkailumieltä.
• Pyri kiinnittämään huomiota ajotapasi ekologisuuteen. Lähde liikkeelle heti ja vältä tyhjäkäyntiä. Suunnittele reittisi huolella ruuhkia välttäen. Aja tasaisilla nopeuksilla ja suurimmalla vetävällä vaihteella. Ennakoi muuta liikennettä ja hidasta mahdollisuuksien mukaan moottorijarrutuksella.
-
• Tue paikallisia yrittäjiä ostamalla lähiruokaa. Näin edistetään paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria sekä vähennetään pitkissä kuljetuksissa syntyviä päästöjä. Lopella palvelevat Lähiruokapuoti Lopen Pehtoori, Mikkolan suoramyynti, Pelto-Seppälän tilapuoti sekä Solstrandin tila.
• Hyödynnä satokauden kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Ne ovat paitsi edullisempia, myös herkullisempia kuin sesongin ulkopuolella kasvatetut. Näin saat monipuolistettua ruokavaliota sekä tuotua uusia makuja lautaselle. Satokausikalenterin verkkosivuilla näet, mitkä tuotteet ovat sesongissa milloinkin.
• Kasvata kasviksia itse omalla pihalla tai parvekkeella. Sisätiloissa voit kasvattaa ympäri vuoden muun muassa yrttejä. Itse kasvatettu ruoka maistuu erityisen hyvältä ja luo parhaimmillaan omavaraisuutta.
• Kokeile kasvipohjaisia tuotteita tutuissa resepteissä. Esimerkiksi kotimaiset kaura-, herne- ja härkäpapupohjaiset tuotteet ovat maistuvia vaihtoehtoja, ja tuovat vaihtelua lautaselle.
• Suosi Luomua ja Reilun kaupan tuotteita. Luomutuotteet on tuotettu tavanomaista tiukemmin kriteerein niin ympäristönsuojelun, luonnon monimuotoisuuden kuin eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta. Reilu kauppa edistää vastuullista maatalousjärjestelmää parantamalla työoloja, työntekijöiden oikeuksia ja ympäristövastuuta kehitysmaissa. Se muun muassa kieltää lapsityövoiman hyväksikäytön ja pakkotyön.
• Minimoi ruokahävikkiä suunnittelemalla ostokset huolella ja säilyttämällä ruoat oikein. Suomessa ruokahävikkiin päätyy syömäkelpoista ruokaa lähes 400 milj. kiloa vuosittain, jolloin tuhlataan valtavasti ruoan tuotantoon liittyviä resursseja. Voit ehkäistä hävikkiä myös ostamalla hävikkituotteita kaupoista sekä tilata niitä esimerkiksi Fiksuruoasta tai Matsmartista.
-
• Osta vain tarpeeseen ja panosta määrän sijaan laatuun, kestävyyteen ja korjattavuuteen. Myös vaatteita kannattaa korjata ja mahdollisesti myös tuunata uutta käyttötarkoitusta varten, sillä vaateteollisuus tuottaa runsaasti päästöjä ja pikamuotiin kuluu valtavasti luonnonvaroja. Lopella palvelevat ompelimo Tikkitupa ja ompelimo Vidaka.
• Valitse käytetty tuote aina kun mahdollista. Perinteiset kirpputorit, second hand -sovellukset ja kierrätyskeskukset ovat oivallisia paikkoja tehdä sekä ekologisesti että taloudellisesti kestävämpiä löytöjä. Niissäkin on tärkeää muistaa, että ostaa vain tarpeeseen.
• Käytä tuotteet niiden elinkaaren loppuun asti ja kierrätä asianmukaisesti jatkokäyttöä varten.
• Suosi myös lainaamista, vuokraamista ja yhteiskäyttöä uuden tai käytetyn ostamisen sijaan. Esimerkiksi Lopen kirjastolta voit lainata kirjastokortilla erilaisia liikuntavälineitä.
• Kiinnitä huomiota tuotteiden ympäristömerkintöihin, sillä niiden avulla saat tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista ja tuotannon vastuullisuudesta. Esimerkiksi Euroopan ympäristömerkki ja Joutsenmerkki ovat viranomaisten perustamia ympäristömerkkejä.
• Vähennä muovituotteiden ostamista. Kaupassa voit valikoida tuotteita, joita ei ole pakattu muoviin. Ostoskassina kannattaa käyttää vaikkapa kangaskassia, samoin muoviset hedelmäpussit on helppo vaihtaa kestoversioihin. Korvaa myös muu kertakäyttömuovi, kuten take away –astiat ja aterimet kestovaihtoehdoilla taikka pahvi- ja puupohjaisilla vaihtoehdoilla. Suosi myös kodin pidempiaikaisissa hankinnoissa sekä hygienia- ja kosmetiikkatuotteissa muovittomuutta.
• Vaihda ympäristömerkittyihin biohajoaviin puhdistus- ja pesuaineisiin, jotka eivät sisällä luonnolle, eläimille ja ihmisille haitallisia aineita. Niiden käyttäminen vähentää kuormitusta vesistöihin ja maaperään sekä edistää turvallisuutta ja ihoystävällisyyttä.