Maa-ainesten otto
Maa-aineslupa tarvitaan maa-aineslain (555/1981) 1 ja 4 §:n mukaisesti kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen pois kuljetettavaksi, paikalla varastoitavaksi taikka jalostettavaksi kaupallisessa tarkoituksessa.
Ainesten ottamiselle on säädetty rajoituksia maa-aineslain 3 §:n nojalla.
Aineksia ei saa ottaa niin, että siitä aiheutuu:
• kauniin maisemakuvan turmeltumista
• luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista
• huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa
• tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole myönnetty vesilain mukaista lupaa.
Alueella, jolla on voimassa asemakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on lisäksi katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa.
Ilman erityistä syytä maa-aineksia ei saa ottaa vesistön rantavyöhykkeellä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten.
Lisäksi maa-ainesten ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä siten, että:
• vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi
• maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti
• toiminnasta ei aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa.
Maa-aineslupaa haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta Lupapisteen kautta. Lupahakemus tulee laittaa vireille hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista.
Toiminta vaatii yleensä maa-ainesluvan lisäksi ympäristöluvan, jos samalla toiminta-alueella maa-ainesten ottamishankkeeseen liittyy kivenlouhintaa ja kivenmurskaamo. Pääsääntöisesti kyseiset luvat käsitellään yhdessä ja ratkaistaan samalla päätöksellä maa-aineslain 4 a §:n mukaisesti. Yhteistä lupaa voidaan hakea yhdellä lupahakemuksella.
Mikäli haet maa-aineslupaa ja hankkeeseen liittyy myös muita ympäristöllisiä lupia, kuten luonnonsuojelulain tai rakentamislain alaisia lupia, voidaan lupamenettelyt yhteensovittaa prosessin sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. Lue lisää ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta ympäristöhallinnon verkkopalvelussa.
Lopen kunnassa maa-ainesluvan käsittelyaika hakemuksen jättämisestä lainvoimaiseen päätökseen on vähintään kuusi kuukautta, ja sen käsittelystä peritään kunnan maa-ainestaksan mukainen maksu.
Lupapäätökseen on aina liitetty valitusosoitus, jonka osoittamalla tavalla lupapäätöksestä voi valittaa alueelliseen hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Maa-aineslupaa sekä ympäristölupaa koskevasta maa-aineslain 4 a §:n mukaisesta yhteispäätöksestä valitetaan taasen Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Ainesten ottaminen on sallittua vasta, kun maa-aineslupapäätös on lainvoimainen. Lupapäätöksen noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.
Maa-ainesluvan haltijan on vuosittain ilmoitettava lupaviranomaiselle otetun aineksen määrä ja laatu maa-aineslain 23 a §:n nojalla.
Maa-aineslupamenettely vaihe vaiheelta:
• hakemus jätetään vireille hyvissä ajoin
• viranomainen kuuluttaa vireilletulosta
• viranomainen kuulee asianosaisia sekä tekee tarvittaessa tarkastuksia ja pyytää lausuntoja
• tarvittaessa voidaan järjestää erillinen kuulemistilaisuus tai katselmus
• hakijalle varataan tilaisuus antaa vastine
• kun kaikki tarvittava aineisto on koottu, viranomainen antaa asiassa valituskelpoisen lupapäätöksen (lupa myönnetään tai evätään)
• viranomainen kuuluttaa päätöksestä (30 päivää päätöksen tiedoksiannosta)
• suoritetaan laskutus ja tiedotetaan päätöksestä
• valitusaika
o mikäli päätöksestä ei valiteta, se saa lainvoiman ja asia voidaan arkistoida
o jos valitus jätetään, alkaa erillinen valitusprosessi.
Maa-ainesten kotitarvekäytöstä puhutaan maa-aineslain (555/1981) 4:3 §:n mukaisesti silloin, kun aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten asumiseen tai maa- ja metsätalouteen. Käytön tulee liittyä rakentamiseen tai kulkuyhteyksien kunnossapitoon. Tällöin ei tarvita maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa.
Maa-aineslain 23 a §:ssä säädetään ilmoittamisvelvollisuudesta. Mikäli ottamisalueesta on otettu tai on tarkoitus ottaa maa-aineksia enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä, tulee kotitarveottajan ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle Lupapisteen kautta:
• ottamispaikan sijainti
• arvioitu ottamisen laajuus.
Myös kotitarvekäytössä maa-ainesten ottamispaikat on sijoitettava ja ainesten ottaminen järjestettävä maa-aineslain 3:4 §:n mukaisesti siten, että:
• vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi
• maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti
• toiminnasta ei aiheudu asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa.
Kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt, tulee myös kotitarvealue siistiä ja sen reunat muotoilla turvallisiksi. Asianmukainen jälkihoito ehkäisee usein sitä, että alue muuttuu ajan myötä luvattomaksi kaatopaikaksi.
Huomioithan, että vähäinenkin maa-ainesten ottaminen myytäväksi esimerkiksi naapureille tai tiekunnalle vaatii aina maa-ainesluvan.
Lue lisää maa-ainesten ottamisesta ympäristöhallinnon verkkopalvelussa. Tutustu myös ympäristöministeriön oppaaseen maa-ainesten kestävästä käytöstä.