Kunnanhallituksen päätöksiä 15.8.2022

15.8.2022 Päätöksenteko

Lopen kunnanhallitus kokoontui maanantaina 15.8.2022 kokoukseen käsittelemään muun muassa Lopen kunnan hyvinvointitoimintojen organisointia valmistelevan työryhmän nimeämistä, ympäristöterveydenhuollon järjestämistä vastuukuntamallilla 1.1.2023 alkaen ja kunnan työntekijöiden työterveyspalvelujen järjestämisestä.

Hyvinvointialueen aloittamisen myötä vuoden 2023 alussa valtaosa Lopen kunnan perusturvatoimen tehtävistä siirtyy Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hoidettavaksi. Kuntiin jää edelleen vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin tukemisesta ja useita ns. ylihallintokunnallisia, aikaisemmin pääosin perusturvasektorilla hoidettuja tehtäviä, jotka eivät siirry hyvinvointialueelle. Kunnanhallitus nimesi työryhmän valmistelemaan hyvinvoinnin edistämisen ja vapaa-aikatoimen tulevaisuutta vuoden 2023 alusta lähtien. Työryhmään nimettiin Timo Heinonen, Anne Eve, Antti Salminen, Kaisa Ketonen ja Ari Salomaa. Työryhmän puheenjohtajana toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Heinonen, sihteeriksi nimettiin henkilöstöpäällikkö Matleena Ylitalo ja asiantuntijajäseneksi kunnanjohtaja Mikko Salmela.

Kunnanhallitus käsitteli ympäristöterveydenhuollon järjestämistä vastuukuntamallilla 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueen käynnistyttyä ympäristöterveydenhuollon tehtävät säilyvät kuntien järjestämisvastuulla. Valvontayksiköiden on organisoiduttava uudelleen vuoden 2023 alusta alkaen. Forssan ja Riihimäen seutujen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminnan valmistelu on käynnistetty keväällä ja kuntien yhteinen valmistelutyöryhmä on käsitellyt yhteistoimintasopimusluonnosta touko-kesäkuun aikana. Sopimusluonnoksen mukaisesti Riihimäki toimii vastuukuntana ja kunnat muodostavat lain mukaisen yhteistoiminta-alueen. Sopimusluonnoksen mukaisesti Riihimäen kaupunki perustaa yhteisenä toimielimenä toimivan ympäristöterveysjaoston. Lopen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy yhteistoimintasopimuksen ja valitsee ympäristöterveysjaostoon jäsenen sekä tälle henkilökohtaisen varajäsenen. Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 26.9.2022.

Lopen kunta on pyytänyt tarjouksia työntekijöiden työterveyspalvelujen järjestämisestä. Työterveyshuollon palvelujen tarjoukset on tullut jättää 8.8.2022 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui yksi tarjous Mehiläinen Oy:ltä. Kunnanhallitus päätti valita työntekijöiden työterveyshuollon palveluntarjoajaksi Mehiläinen Oy:n ja valtuutti kunnanjohtajan sekä henkilöstöpäällikön sopimusneuvotteluihin ja sopimuksen allekirjoittajiksi.

Lisäksi kunnanhallitus käsitteli muun muassa kunnan puolivuosikatsausta 1.1.-30.6.2022, nuorisovaltuuston aloiteoikeutta valtuuston kokouksissa, sekä valtuustoaloitteita valmistavasta opetuksesta ja liikennejärjestelyistä Lopen kirkonkylällä. Lisää kunnanhallituksen käsittelemistä asioista löytyy kokouksen pöytäkirjasta, joka julkaistaan kunnan verkkosivuilla keskiviikkona 17.8.2022.

 

Jenny Saarela

talous- ja hallintojohtaja