Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue
Vesihuoltolain 6 §:n mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta. Vesilaitoksella on vastuu vesihuollon järjestämisestä niillä alueilla, jotka on hyväksytty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiksi.
Vesihuollon toiminta-alueeksi hyväksyminen
Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden hyväksyminen kuuluu kunnan viranomaistehtäviin. Alueella toimiva vesihuoltolaitos tekee kunnalle esityksen laitoksen toiminta-alueesta. Kunta hankkii asiasta lausunnot valvontaviranomaisilta ja varaa alueen kiinteistöjen omistajille sekä haltijoille tilaisuuden tulla kuulluiksi.
Lopen kunnan hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta / kunnanvaltuusto päättää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymisestä.
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin, kun alue on vahvistettu vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeksi.
Käsittelyssä olevat toiminta-alueet
Vesihuollon toiminta-alueet, tekninen lautakunta 15.5.2025
kartat alla
Toiminta-alueen hyväksyminen tehdään vesihuoltolain 8 §:n mukaisesti. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi. Vesihuollon toiminta-alue esitys asetetaan nähtäville Lopen kunnan ilmoitustaululle sekä osoitteessa www.loppi.fi ajalle 20.05.- 11.08.2025, jolloin siihen voi tehdä muistutuksen.
Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin, kun alue on vahvistettu vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeksi.
Nähtävillä oloajan jälkeen tehdään vesihuollon toiminta-alueen hyväksymispäätös, johon voi hakea muutosta siten kuin kuntalaissa säädetään. Valitusoikeus on sillä, jonka etua tai oikeutta asia saattaa koskea, kunnalla, valvontaviranomaisella sekä asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.
Muistutukset voi tehdä 11.08.2025 klo 12.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: lopen.kunta@loppi.fi tai postitse osoitteeseen: Lopen kunta, Yhdystie 5, 12700 Loppi.
Sähköpostin otsikkokenttään sekä kirjeeseen tulee laittaa merkintä ” Vesihuollon toiminta-alue, muistutus”.
Tekninen lautakunta, 16.06.2025