Lopen kunnalle on myönnetty Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti

17.5.2023 Nuorisovaltuusto

Lopen kunta on saanut Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatin. Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n myöntämä tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.  Lisäksi kunta kuulee nuorisovaltuustoa aktiivisesti ja on mukana kehittämässä nuorisovaltuuston vaikuttamismahdollisuuksia. Sertifikaatin saaneet kunnat julkistettiin 17.5.2023 Aktiivipäivät PRO -tapahtumassa Helsingissä.  Nuorten osallisuuden eteen tehdystä työstä palkittiin yhteensä 12 uutta kuntaa ja kaupunkia: Akaa, Jämijärvi, Jokioinen, Kaarina, Kemi, Loppi, Mikkeli, Nokia, Orivesi, Riihimäki, Vihti ja Virrat. Sertifikaatti on voimassa 17.5.2023–1.6.2025.

Lopen nuorisovaltuusto on vaikuttanut kriteereiden toteutumiseen Lopen kunnassa aktiivisella toiminnallaan. Viimeisimpänä nuorisovaltuusto on saanut suoran aloiteoikeuden Lopen kunnanvaltuustoon. 20-vuotiaan Lopen nuorisovaltuuston taivalta juhlistetaan Nuorten torilla torstaina 6.7.2023.

 

Lue myös