
Liikuntaneuvonta
Liikuntaneuvonta on yksilöllistä, ammattilaisen antamaa ohjausta liikunnalliseen elämäntapaan. Siinä otetaan huomioon liikunnan lisäksi ravitsemus, palautuminen sekä kokonaisvaltaisesti elämäntilanne. Liikuntaneuvonnan on tarkoitus olla pitkäkestoista ja saada aikaan loppuelämän kannalta hyödyllisiä muutoksia. Neuvonnassa keskustellaan asiakkaan lähtökohdista ja tavoitteista. Tarkoituksena on löytää asiakkaalle sopiva tapa liikkua ja toteuttaa terveellistä elämäntapaa. Prosessia seurataan tavoitekohtaisten mittareiden avulla(UKK 6min kävelytesti, puristusvoima, kyykistytesti, liikkumisen määrä yms.) Toukokuusta 2025 liikuntaneuvonnassa on mahdollista tehdä myös InBody -mittaus prosessin aluksi ja lopuksi sekä tarvittaessa välimittaus. Liikuntaneuvonta on maksutonta.
Lopella liikuntaneuvonta on käynnistetty hankkeen kautta vuonna 2023 ja vuonna 2025 palvelun kehittäminen jatkuu hankerahoituksen turvin. Vuonna 2025 liikuntaneuvontaa tarjotaan työikäisille ja yli 65 -vuotiaille. Uutena kohderyhmänä käynnistetään perheliikuntaneuvonta, joka on suunnattu pääasiassa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.
Liikuntaneuvontaan on siis mahdollista tällä hetkellä hakeutua.
Alta voit tutustua tarkemmin oman kohderyhmäsi liikuntaneuvontaan.

-
Tuntuuko, että ei ehdi liikkumaan? Tiedätte, että koko perheen olisi hyvä liikkua enemmän, mutta aloittaminen tuntuu liian raskaalta? Kaipaatteko kannustusta ja tukea terveempien elintapojen kanssa?
Perheliikuntaneuvonnassa etistään yhdessä vastauksia perheen liikkumattomuuden haasteisiin. Tarkoituksena ei ole neuvoa tekemään tietyllä tavalla, vaan huomioida perheen omat toiveet ja elämäntilanne. Tavoitteena olisi ottaa huomioon kaikkien perheenjäsenten toiveet ja lisätä yhdessä tekemistä ja liikettä arkeen. Prosessin aikana käsitellään käsitellään kokonaisvaltaista hyvinvointia ottaen huomioon myös ravitsemus ja uni.
Tarkoituksena olisi tehdä pidempi prosessi, jossa kannustetaan perhettä pysyviin muutoksiin pienin askelin. Perheliikuntaneuvonta voi kestää 6-12kk. Tapaamisia voidaan ottaa sekä liikunnan merkeissä että jutellen.
Ilmoittaudu mukaan ottamalla yhteys Veeraan sähköpostilla tai soittamalla.
-
Ajatteletko, että liikut sitten kun on aikaa enemmän? Onko oma terveys jäänyt arjen pyörittämisen jalkoihin? Aloitatko aina tammikuussa kuntokuurin, joka loppuu viimeistään hiihtolomaan? Vaivaako sydän- ja verisuonisairaus tai TULE -ongelmat?
Liikuntaneuvonta voisi soveltua juuri sinulle. Tavoitteena on saada loppuelämän kannalta hyödyllinen elintapamuutos aikaan ja pysyä virkeänä arjessa. Lopella työikäisten liikuntaneuvonta kestää tavallisesti n. 6-12kk. Tapaamisia on noin kerran kuussa ja asiakkaan kanssa voidaan sopia, onko ne etä- vai livetapaamisia.
Neuvonta on henkilökohtaista ja siinä otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti elämäntilanne. Tarpeen mukaan ja halutessasi tehdään alku- ja lopputestit, joilla seurataan tavoitteen toteutumista. Tapaamiset voivat olla yhdessä liikkumista tai juttelua liikunnasta ja muista elintavoista.
Tarkoituksena on, että etenet pienin askelin kohti terveempiä elintapoja.
Ilmoittaudu mukaan ottamalla yhteys Veeraan sähköpostilla tai soittamalla
-
Tuntuuko, että toimintakyky heikkenee? Liikuntaa ei oikein uskalla harrastaa, ettei tee mitään väärin? Olisi kiva saada tietoa lisää ikääntyneiden ravitsemuksesta, unesta ja liikkumisesta?
Yli 65 –vuotiaille on Lopella tarjolla ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa. Siinä käydään läpi liikkumista, unta, ravitsemusta, tasapainoa ja kaatumisen ehkäisyä. Lisäksi ryhmäläisten toiveet huomioidaan liikuntakokeilujen suhteen. Ryhmämuotoisen neuvonnan etuna on vertaistuki samankaltaisessa tilanteessa olevilta. Jokainen kuitenkin tekee omalla tasollaan ja liikkumisen tukena saa olla esim. keppi tai rollaattori.
Ryhmään tulisi sitoutua koko ajaksi, jolloin saa itse parhaimman hyödyn neuvonnasta. Aiheita käsitellään liikuntaneuvojan johdolla ja jokainen voi poimia omaan elämään sopivia tapoja yhdessä pohdituista asioista.
Tavoitteena on, että ryhmän päätyttyä jatkaisit omalla tahollasi terveempien elintapojen toteuttamista ja pysyisit pidempään toimintakykyisinä ja voisit jatkaa kotona asumista.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikkumista!
Ilmoittautuminen kevään ryhmään käynnissä, soita Veeralle.
InBody -mittaukset 26.5.2025 klo 10-18 välillä
Maksuton ja kuntalaisille sekä kunnan työntekijöille avoin ja maksuton kehonkoostumusmittaus Lopen kunnantalolla(Yhdystie 5) ma 26.5.2025 klo 10-18 aikavälillä.
HUOM! Ajan voi varata vain 26.5. päivälle. Liikuntaneuvonnassa tällä hetkellä mukana oleville on tarjolla myös muita aikoja. Mikäli varaat ajan muulle kuin 26.5. etkä ole mukana liikuntaneuvonnassa, kyseinen varaus poistetaan.
Mikäli ilmoitat sähköpostisi, saat vahvistuksen sinne sekä linkin, jolla voit muokata varaustasi.
Varaa aikasi tästä: InBody -mittauksen ajanvaraus 26.5.2025
Ota huomioon nämä asiat ennen mittaukseen tulemista:
•Tule paikalle ainoastaan täysin terveenä
•Tule paikalle noin 5 min ennen omaa mittausaikaa, testipäivä on tarkkaan aikataulutettu, älä myöhästy! 15min ajalla testataan maks. 3 henkilöä.
•Mittaus suoritetaan paljain jaloin, joten huomioi se vaatetuksessasi, tilassa on tuoleja, jossa voi riisua kengät ja sukat
•Mittaus suoritetaan tyhjällä vatsalla tai mittaus suoritetaan vähintään kaksi tuntia ruokailun jälkeen
•Mikäli tarpeen, käy wc:ssä ennen mittausta, virtsarakon tulisi olla mahdollisimman tyhjä
•Oikean painon mittaamiseksi henkilö riisuu painavat vaatteet, älykellon, kengät ja korut yms. Mittaus tehdään kuitenkin vaatteet päällä
•Asetu laitteelle mittaajan ohjeiden mukaan
•Kerro mittaajalle ikäsi, pituutesi ja sukupuolesi sekä halutessasi tuloksesi muistiin jatkoa varten ns. id koodi (puhelinnumerosi) – numeroa ei jaeta mihinkään se on vain laitteen muistissa.
•Mittauksen ajan ole puhumatta ja seiso rennosti kädet suorana irti vartalosta
•Mittausta ei suositella raskaana oleville tai henkilöille, joilla on sydämentahdistin
•Mittaus ei tunnu kehossasi eikä aiheuta vaaraa
Mittaus suoritetaan Kunnantalon kohtaamispaikassa osoite: Yhdystie 5, 12700 Loppi. Kulku tilaan tapahtuu kunnantalon pääovien kautta, josta on ohjeistus kohtaamispaikkaan!
Ilmoittaudu mukaan liikuntaneuvontaan laittamalla sähköpostia tai soittamalla ma-pe klo 9-15 välisenä aikana
Seuraa somessa liikuntapalveluiden toimintaa
Facebook ja Instagram: @lopenkunnanliikunta
Veera Tulonen
liikuntaneuvoja