Lopen oma villapaita, Loppilainen

Lopen villapaidan idea syntyi tammikuussa 2021, kun islantilaisten villapaitojen tilalle ryhdyttiin etsimään suomalaista villapaitaa. Suomalaisia perinteisiä paitamalleja löytyi muutamia, mutta lopulta haluttiin, että paitahan voisi olla ihan oma loppilainen. Näin sai alkunsa tarina, mikä päättyi Loppilaiseksi paidaksi, kansan suussa Loppilaiseksi. Lopen kunta on perustettu vuonna 1632 – Loppilainen onkin kunnianosoitus rakkaalle kotikunnalle ja kotiseudulle.

Lopen villapaitaa suunniteltaessa tutkittiin vanhoja Lopelta otettuja valokuvia ja arkistoja. Kuvista ei löytynyt mitään erityistä loppilaista villapaitaa. Voisi hyvin todeta, että kuvissa naisilla, miehillä ja lapsilla oli lähinnä harmaita villapaitoja. Poikkiraitakin oli jo hieman irroittelua – Hunsalasta sellainenkin löytyi. Ehkä täällä Hämeen sydänmailla paidat neulottiin aikanaan vain tarpeeseen, talven lämmikkeeksi ja aikaa kestämään. Ei niinkään koreilun tähden – tai edes komeuden –käyttöön vaan. Paidat tehtiin käyttöön ja kulumaan loppuun saakka ja vanhan loppuun käytetyn paidan tilalle tehtiin sitten uusi samanmoinen. Värivalinnat olivat luonnonläheisiä – lampaanvillan luontaisia värejä.

Mutta mistä syntyi Loppilainen?

Lopen vanhakirkko, maankuulu Lopen peruna ja perunankukka, viljava maa ja järvet. Ja harjut ja kummut lukuisat. Näistä mielikuvista sai alkunsa Lopen villapaita, Loppilainen isolla L:llä.

Loppilaisen paidan symboliikassa toistuvat syvältä Lopelta nousevat aiheet: Pyhän Birgitan risti, Vanhankirkon saarnastuolin symboliikkaa, perunakapan kruunuleima ja perunankukat.

Mutta miksi nämä?

Pyhä Birgitta, aikanaan siis Birgitta, oli keskiajan tunnetuin pohjoismaalainen nainen. Hänet julistettiin ainoana pohjoismaalaisena pyhimykseksi vuonna 1391. Birgitta oli vahva, tarmokas ja itsenäinen nainen aikana, jolloin naisen asema oli kokonaan toinen kuin meidän aikanamme. Hän oli kuuliainen ja nöyrä, mutta samalla sitkeä ja luja. Hän ei pelännyt keisaria, kuninkaita eikä paaveja. Pyhä Birgitta onkin eräs ihannoiduimmista pyhimyksistä, varsinkin, kun hän on Pohjolan oma pyhimys ja oli poikkeuksellinen nainen omana aikanaan. Myös Lopen vanhakirkko, vaatimaton, käsin veistetyistä hirsistä rakennettu ja pärekattoinen, on pyhitetty Pyhälle Birgitalle.

Pyhän Birgitan kirkko – loppilaisittain Santa Pirjo – on rakennettu Loppijärven kainaloon mäenharjalle jo 1660-luvulla. Lopen Villapaidan helmaa ja hihansuita koristavatkin Pyhän Birgitan ristit ja kuvioista löytyy myös Santa Pirjon, kirkkoa vieläkin vanhemman, puuleikkauksin ja maalauksin koristellun saarnastuolin kauneutta. Saarnastuoli poikkeaa muuten niin karusta ympäristöstään – vanhan puun harmaudesta.

Mutta Lopesta ei voi puhua ilman Lopen perunaa – pernaa.

Suomeen maapäärynät tulivat jo 1720-luvun lopulla. Pommerin sodassa olleet sotilaat toivat Saksasta kotiin palatessaan perunoita ja Loppi oli yksi seitsemästä 1770-luvulla perunanviljelyn aloittaneista pitäjistä. Enimmäkseen perunoita syötiin keitettyinä, osa loppilaisista söi niitä keittämisen jälkeen leipään sekoitettuna ja talven yli perunat säilytettiin nauriskuopissa. Historia kertoo, kuinka jo 1880-luvulla Forssan markkinoilla myytiin Loimijoen savimaiden asukkaille Lopen perunaa, joka edelleen tänäkin päivänä valloittaa uusia toriasiakkaita. Lopen hiekkamaat olivat ja ovat tänäänkin suotuisia perunanviljelylle ja korkeatasoinen ruokaperuna, Lopen peruna, on Suomessa ja sen ulkopuolellakin käsite.

Niin ja kukka se on perunankin kukka

Mukulat kasvavat maassa, mutta on perunallakin kukka. Vanha lausahdus ”Kukka se on perunallakin” kuvaa tätä hyvin. Perunanvarren päässä voi olla useampikin kukka – väreiltään ainakin valkoisia tai punertavia. Jos ajatellaan perunan olevan pääasia ja perunanvarren taas tarpeellinen lisäosa perunan paikantamiseksi, niin perunankukka on kaikista hyödyttömin osa. Toisaalta myös kaunein; sen tehtävä on puhtaasti olla koriste. Perunankukka lisää sopivaa romanttisuutta muutoin aika arkiseen kasviin, ja toimii tavallaan myös kuin lippuna salossa julistaen alapuolella olevan perunan ihanuutta. Siksi -rakkaudesta perunaan – Loppilaisen kuvioissa on perunankukkia, tuomassa romantiikkaa ja kauneutta.

Ja kun kesä alkaa olla kukkeimmillaan ja torikauppa käy eri puolilla Suomea, perunaa myydään kappakaupalla. Alun perin kappa oli käytössä vain Suomessa ja Virossa. Kappa vakiintui yhdeksi silloisen Ruotsin valtakunnan mitoista vasta kuningatar Kristiinan aikana. Vuodesta 1743 lähtien kaikki kaupankäynnin mitat oli tarkastettava ja leimattava eli polttomerkittävä kruununleimalla koko Ruotsin valtakunnassa mihin Suomikin silloin kuului.

Pitkän historiansa aikana kappa on osoittautunut luotettavaksi mittayksiköksi sekä mittauksen välineeksi. Varmaa on, että torilla ostaessasi kapan perunoita, tiedät mitä olet ostamassa. Loppilaisen kuvioissa kruunuleima kuvaakin hämäläistä rehtiyttä ja muistuttaa meitä villapaitakeleilläkin kesän toreista ja uusista Lopen Perunoista. Mikä olisikaan sen kesäisempi mitta kuin perunakappa?

Loppilaisen värit

Loppilaisen virallisista väreistä voi löytää ruosteisen järvimalmin punaa, perunan ja viljavien maiden rukiin keltaista ja Santa Pirjon koruttoman hirsiseinän harmautta. Tumma harmaa kuvatkoon loppilaisten jäyhää, kaiken kestävää luonnetta – uutteruuttamme ja periksiantamattomuuttamme Suomelle ja armaalle esi-isiemme maalle.

Paidan kaksi erilaista virallista Loppilaisen värimaailmaa voivat kuitenkin saada neulojien puikoilla seurakseen myös muita värejä ja muita tarinoita, vaikka loppilaisista metsistä, sadoista järvistä, soista suurista tai jostain ihan muusta.

Suomalaista pässinpökkimää

Virallinen Loppilainen tehdään aina suomalaisesta lampaanvillasta kehrätystä langasta. Loppilaiseen haluttiin lanka, joka on Suomen lampaasta ja suomalaista – sitä pässinpökkimää. Alkuperäiseksi langaksi valittiin Tukuwool DK kotimainen villalanka kotimaisilta lammastiloilta. Eläväkierteinen villalanka soljuu puikoilla vaivattomasti – kuin vesi Lopen sadoista järvistä toisiin kohti Itämerta.

Lanka pääsee oikeuksiinsa harjunmaan pohjavedessä suoritetun ensipesun jälkeen, kun neulepinta tasoittuu ja notkistuu silmukoiden asettuessa tasaisesti. Sellaisiahan me Lopella luonteenkin puolesta olemme – hieman tutustuminen kestää, mutta luontevaksi se pienen hetken jälkeen muuttuu.

Nimen lyhenne “DK” tulee sanoista double knitting, jolla viitataan langan paksuuteen. Tukuwool DK -neulelankaan voit valita puikot 3,75 – 4.5 mm, ja neuletiheys vaihtelee puikkokoosta ja käsialasta riippuen 18 – 22 silmukan välillä. Loppilaisesta haluttiinkin lähes koko vuoden villapaita. Sillä pärjää pakkasessa, mutta mukava se on ottaa juhannusyöhönkin kokolle mukaan. Ja kun syksyn viilenevissä illoissa satojen järviemme rannoilla rapurallaa kaikaa, niin päällä on hyvä olla Loppilainen.

Syntytarina

Loppilainen hautui mielissä vuodenpäivät ja loppuvuodesta 2021 homma lähti etenemään. Vaatetusalan muotoilija ja neulesuunnittelija Veera Jussila otti haasteen vastaan. Loppilaisen taustalle, joukkorahoittajiksi ja ideoijiksi lähti ryhmä loppilaisia käsityönharrastajia ja kotiseutuihmisiä. Veeran taitavissa käsissä symboliikka löysi paikkansa puikoille ja näin syntyi Loppilainen ja sen seuraksi vielä pipo, lapaset ja lämpimät villasukatkin.

Loppilainen esiteltiin 29.4.2022 Santa Pirjon mäellä.

Loppilaiset loppilaisen takana: Katja Erkintalo, Arja Hatakka, Marja Heinimäki, Riitta Joutsi-Hänninen, Anneli Jämsen, Anita Kaakkola, Jaana ja Jarmo Laukkanen, Tuire Lehtimäki, Heli Leppänen, Sirpa Mäkelä, Anne Paukola, Eeva Pyhälammi, Lilli Peltonen, Hannele Pirttilä, Mia Rosendahl, Päivi Saarinen, Tiina Seppälä, Seija Sokka, Nunnu Suosilta ja Timo Heinonen

Lisäksi syntyä ovat rahoittaneet Lopen Apteekki, Pelto-Seppälän tila, Lions MaijaStiinat ja Hyvitera.