Lopen kävelyn ja pyöräliikenteen kehittämisen asukaskyselyyn saatiin hieman yli 300 vastausta

7.9.2022 Liikunta

Vastausten perusteella Lopella on potentiaalia pyöräilyn lisäämiseen erityisesti lyhyemmillä työ- ja koulumatkoilla sekä talviaikaan! Vastaajat kokivat, että Lopella on miellyttävä ympäristö sekä kävelyyn että pyöräilyyn. Toisaalta vastauksissa korostui erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella olevat puutteet turvalliseen kävelyyn ja pyöräilyyn.

Vastaajat käyttävät polkupyörää selkeästi eniten vapaa-ajanmatkoihin, asiointiin ja liikuntaan. Tärkeimpiä syitä pyöräilyyn ovat ulkoilu, virkistys ja myönteiset vaikutukset fyysiseen kuntoon ja terveyteen. Moni vastaaja koki pyöräilyn myös käteväksi tavaksi liikkua. Talvella pyörän käyttö kuitenkin vähenee selvästi. Pyöräilyä vaikeuttaa Lopen taajama-alueen ulkopuolella erityisesti pyöräteiden puute, kapeat pientareet, liian pitkät pyöräilymatkat ja turvattomuuden tunne liikenteessä.

Vastaajat olivat vähiten tyytyväisiä kävely- ja pyöräteiden määrään, liikkumisen turvallisuuteen sekä reittien kuntoon ja laatutasoon. Kävelyn osalta esille nousi lisäksi istumapaikkojen ja penkkien vähäinen määrä. Vastaajien mielestä Lopen kunnan tulisikin jatkossa panostaa merkittävästi enemmän kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen!

Kiitos kaikille vastanneille! Vastausten yhteenvetoon pääset tutustumaan tarkemmin alla olevasta koosteesta

Asukaskyselyllä kartoitettiin asukkaiden liikkumistottumuksia, tyytyväisyyttä kävelyn ja pyöräilyn nykyisiin olosuhteisiin sekä mahdollisia parannustarpeita kävely- ja pyörätieverkkoon. Kysely oli auki 19.4.-3.5.2022 välisen ajan.

Kysely toteutettiin osana Lopen kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laatimista. Hanke on saanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustusta vuodelle 2022. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa konkreettisia toimenpiteitä, joilla kehitetään Lopen kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita, houkuttelevuutta ja turvallisuutta. Hankkeessa keskitytään lähtökohtaisesti asukkaiden liikkumistarpeisiin, mutta myös Lopen pyörämatkailu otetaan huomioon.

Lopen kunta toteuttaa hankkeen yhteistyössä WSP Finland Oy:n kanssa.

Tapio Jokela

tekninen johtaja